Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 43


Kokousasian teksti

Liperin kunnan ja tytäryhtiöiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteumat vuodelta 2025 ja suunnitelmat vuodelle 2026

 

 

Kunnanhallitus 16.03.2026 § 43 

491/00.03.01.00/2024      

Liperin kunnan hallintosäännön luvussa 11 on määritelty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen on osa kuntakonsernin johtamista. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kunnan ja kuntakonsernin sisäisiä menettely- ja toimintatapoja, joiden avulla pyritään varmistamaan, että toiminta on taloudellista, tuloksellista ja lainmukaista ja että omaisuus ja voimavarat turvataan.

 

Sisäinen tarkastus on osa sisäistä valvontaa. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on arvioida ja varmentaa sisäisen valvonnan toimivuutta ja riskienhallinnan riittävyyttä.

 

Riskienhallinnalla tunnistetaan, arvioidaan ja hallitaan tavoitteiden saavuttamista uhkaavia tekijöitä. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tulee perustus järjestelmälliseen ja dokumentoituun toimintatapaan.

 

Liperin kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan koko kunnan yhteisen ja tytäryhtiöiden (konsernin) sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelman hyväksyy kunnanhallitus.

 

Oheismateriaali:

1) Sisäinen valvonnan toteutumat vuodelta 2025

2) Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmat vuodelle 2026. (salassa pidettävä, JulkL 24.1 § 17 kohta)

 

Vaikutusten arviointi Kunnanhallituksen vuosittainen riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen valvonta ja seuranta, jolla varmistetaan konsernin oikeat menettely- ja toimintatavat sekä varautumisen taso valitseviin riskeihin.

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja

 

Esittelijä  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää:

1) merkitä tiedokseen konsernin sisäisen valvonnan toteumat vuodelta 2025 ja

2) hyväksyä konsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmat vuodelle 2026.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti:

1) merkitä tiedokseen konsernin sisäisen valvonnan toteumat vuodelta 2025 ja

2) hyväksyä konsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmat vuodelle 2026.

Hyvinvointijohtaja saapui kokoukseen klo 17.13.

 

Tiedoksi Tytäryhtiöt

Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja puh. 050 439 8005.