Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 45


Kokousasian teksti

Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot toiminnan ja talouden yhteenveto vuodelta 2025

 

 

Kunnanhallitus 16.03.2026 § 45 

491/00.03.01.00/2024      

 

Liperin kunnan hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnanhallitus seuraa ja arvioi tytäryhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä.

 

Tytäryhtiöille on talousarvion 2025 yhteydessä asetettu toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Tavoitteiden toteuma raportoidaan osana koko kunnan tilinpäätöstä vuodelta 2025

 

Oheismateriaali:

 

1) Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot tilinpäätös 2025

 

Vaikutusten arviointi Seurannalla ja arvioinnilla konsernijohto käy keskustelua tytäryhtiöiden edustajien kanssa sekä valvoo tytäryhtiöiden toimintaa.

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja

 

Esittelijä  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus saattaa tiedokseen Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot toiminnan ja talouden tilannekatsauksen vuodelta 2025.

 

Päätös

Kunnanhallitus saattoi tiedokseen Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot toiminnan ja talouden tilannekatsauksen vuodelta 2025.

Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot tekninen isännöitsijä Vesa Laurell oli paikalla tämän pykälä käsittelyn ajan klo 17.42-18.05 ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Ote Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot

Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja p. 050 439 8005