RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 47
Liperin Linja-autoasema Oy toiminnan ja talouden yhteenveto vuodelta 2025
Kunnanhallitus 16.03.2026 § 47
491/00.03.01.00/2024
Liperin kunnan hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnanhallitus seuraa ja arvioi tytäryhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä.
Tytäryhtiöille on talousarvion 2025 yhteydessä asetettu toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Tavoitteiden toteuma raportoidaan osana koko kunnan tilinpäätöstä vuodelta 2025
Kokoukseen on kutsuttu Liperin linjaautoasema Oy:n toimitusjohtaja.
Oheismateriaali:
1) Liperin linja-autoasema Oy:n tilinpäätös 2025
Vaikutusten arviointi Seurannalla ja arvioinnilla konsernijohto käy keskustelua tytäryhtiöiden edustajien kanssa sekä valvoo tytäryhtiöiden toimintaa.
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus saattaa tiedokseen Liperin linja-autoasema Oy:n toiminnan ja talouden tilannekatsauksen vuodelta 2025.
Päätös
Kunnanhallitus saattoi tiedokseen Liperin linja-autoasema Oy:n toiminnan ja talouden tilannekatsauksen vuodelta 2025.
Liperin linja-autoasema Oy:n tekninen isännöitsijä Vesa Laurell oli paikalla tämän pykälän käsittelyn ajan klo 18.13-18.16 ja poistui ennen päätöksentekoa.
Ote Liperin linja-autoasema Oy
Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja p. 050 439 8005