Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 53


Kokousasian teksti

Kokouspäivät syyskaudella 2026

 

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 18.05.2026 § 53 

359/00.02.08/2025      

 

Valtuuston hyväksymän kunnan hallintosäännön 118 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto päättää syyskauden 2026 kokousaikataulusta. Kokoukset esitetään pidettäväksi pääsääntöisesti kuun kolmas maanantai. Kokousaikataulussa huomioidaan koulujen loma-ajat ja juhlapyhät. Kokoukset pyritään pitämään sellaisena ajankohtana, että asiat on käsitelty ennakoivasti yhteistoiminnassa. Kokoukset aloitetaan klo 15.00, jollei erikseen ole sovittu poikkeavasta alkamisajasta.

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaoston syksyn 2026 kokouspäiviksi ehdotetaan seuraavia päiviä: 17.8, 21.9, 19.10, 16.11, 14.12. Lisäksi pidetään ylimääräisiä kokouksia tarpeen mukaan.

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö

 

Esittelijä  Henkilöstöpäällikkö

 

Päätösehdotus

Henkilöstö- ja työllisyysjaoston kokouspäivät syksyllä 2026 ovat 17.8, 21.9, 19.10, 16.11 ja 14.12 klo 15.00 alkaen. Lisäksi pidetään ylimääräisiä kokouksia tarpeen mukaan.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Lisätietoja henkilöstöpäällikkö puh. 040 167 6103