RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 112
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma
Elinympäristölautakunta 29.09.2026 § 112
323/00.01.05.01/2025
Liperin edellinen pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on valmistunut vuonna 2013. Tuolloin seitsemälle pohjavesialueelle tehtiin suojelusuunnitelma ja neljälle riskikartoitus. Suojelusuunnitelmia ei ole niiden valmistumisen jälkeen päivitetty.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen myöntämän avustuksen turvin vuoden 2025 kesäkuussa käynnistettiin pohjavesien suojelusuunnitelmien päivittäminen. Päivitytystyöhön valittiin Jyrinkylän, Konivaaran, Honkalammen, Rikinlahden ja Ahonkylän pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat. Hanketta on hallinnoinut Liperin kunta ja käytännön työn on tehnyt Savo-Karjan Vesiensuojeluyhdistys. Päivitystyötä on valvonut projekti- ja ohjausryhmät, joihin on kuulunut edustajat mm. Lupa- ja valvontavirastosta (ent. ELY-keskus), Liperin kunnan vesihuoltolaitokselta ja ympäristönsuojelusta, Pohjois-Karjalan Ympäristöterveydestä sekä Käsämän vesiosuuskunnasta.
Päivitystyö on edennyt siihen vaiheeseen, että luonnokset suojelusuunnitelmista ovat valmiit. Selvitys koostuu yleisestä osasta ja aluekohtaisista suojelusuunnitelmista. Yleisessä osassa käsitellään mm. pohjaveden suojeluun liittyvää lainsäädäntöä, pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä ja annetaan kaikkia pohjavesialueita koskevat yleiset toimenpidesuositukset. Aluekohtaisiin suojelusuunnitelmiin on kerätty tarkempaa tietoa pohjavesialueiden nykytilasta ja hydrogeologiasta, alueella sijaitsevista pohjaveden laatua tai määrää mahdollisesti vaarantavista riskitekijöistä sekä esitetty aluekohtaiset toimenpidesuositukset, joilla riskejä voidaan pienentää. Myös ilmastonmuutos ja sen vaikutukset on otettu huomioon. Suunnitelmista on tehty viranomais- ja julkiset versiot.
Suojelusuunnitelmien viranomais- ja julkiset versiot ovat pykälän oheismateriaalina.
Vaikutusten arviointi Päivitystyöllä saadaan ajankohtainen tieto pohjavesialueiden tilasta, niillä sijaitsevista riskitoiminnoista ja toimenpiteistä riskien pienentämiseksi. Tietoa voidaan hyödyntää maankäytön suunnittelussa ja viranomaisvalvonnassa sekä lupahakemusten ja ilmoitusten käsittelyssä.
Valmistelija Ympäristötarkastaja.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus
Elinympäristölautakunta hyväksyy pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaluonnokset ja asettaa ne vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisesti julkisesti nähtäville. Samalla suunnitelmista pyydetään Lupa- ja valvontaviraston lausunto.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja, p. 0400 428 653