Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Maaseutulautakunta
Pöytäkirja 08.10.2026/Pykälä 12



Kokousasian teksti

Maaseutupalveluiden talousarvio vuodelle 2027

 

 

Maaseutulautakunta 08.10.2026 § 12 

350/02.02.00.01/2026      

 

Kuntatalouden taloudelliset haasteet jatkuvat edellisten vuosien tapaan. Maaseutupalveluissa on taloutta pystytty sopeuttamaan aikaisempina vuosina hyvin vallitsevaan taloustilanteeseen nähden, mikä on tarkoittanut lähinnä nollakasvua tai jopa pientä miinusta talousarvioissa. Tämän ja ensivuoden palkkojen korotukset sekä yleisen kustannustason nousupaineet tuovat vääjäämättä korotuksen tulevan vuoden talousarvioon.

 

Alkutuotannossa myös taloudelliset haasteet jatkuvat. Kustannustason nousu on jatkunut ja varsinkin polttoaineiden sekä lannotteiden osalta syventynyt jyrkästi. Osaltaan samaan aikaan tuottajahinnat ovat laskeneet, varsinkin maidossa. Taloudellinen tilanne alkaa siten olla melko kestämätön monella tilalla ja on toivottavaa, että se ei jatku kovin pitkään.

 

Taloudenhallinnan neuvontaa ja kustannussäästöjen etsintää varsinkin lannoitus ja energian käytön puolella tarvitaan entistä enemmän. Integroidun viljelyn soveltaminen ja varsinkin kasvintuotannossa markkinalähtöisen viljelyn tavoitteleminen voivat tuoda ratkaisuja parempaan talouden hallintaan. Tämän tyyppisiä kehittämistoimia on suunnitteilla ja maaseutupalvelut ovat siinä osaltaan mukana.

 

Epävarma maailmantilanne näyttää edelleen jatkuvan ja jopa pahentuvan. Alkutuotannon varautumisen suunnittelu, tila- ja kylä- sekä kuntatasolla on tavoitteena pilotoida tulevana vuonna. Mallintamisen myötä sitä voidaan laventaa koko maakuntaan.

 

Vaikutusten arviointi 

 

Valmistelija Maaseutujohtaja  

 

Esittelijä  Maaseutujohtaja

 

Päätösehdotus Maaseutulautakunta päättää hyväksyä talousarvioesityksen vuodelle 2027.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Pykälän käsittelyn aikana pidettiin tauko klo 10.42-10.56.

 

Ote Kunnanhallitus

Lisätietoja maaseutujohtaja p. 0407485310