RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 170
Puukauppa Ylämyllyn alueen 12 eri kiinteistöillä
Kunnanhallitus 07.09.2026 § 146
Pohjois-Karjalan Metsänhoitoyhdistys on pyytänyt Liperin kunnan puolesta tarjoukset metsän harvennushakkuusta 13.8.2026 samana päivänä päivätyn leimausselosteen mukaisesti julkisesti ns. Oma Puukauppa kanavan kautta. Tarjouksessa tuli toimittaa myös mitta- ja laatuvaatimukset.
Tarjouspyynnön liitteenä olleen leimausselosteen mukaan hakkuualueiden kokonaispinta ala on noin. 41,0 ha yhteensä 33 eri kuviolla 12 eri kiinteistön alueella Ylämyllyllä. Hakkuukertymäksi arvioitiin koko alueelta noin 5 000 m³ (liite). Hakkuu sisältää pääosin harvennuksia ja uudistushakkuita. Honkalammenranta I läntisellä asemakaava-alueella (kuviot 42 ja 60) puusto poistetaan vain katualueilta sekä tonttien keskustoista, jättäen tonttien laidat puustoisiksi.
Määräaikaan 2.9.2026 mennessä tarjouksen oli jättänyt 3 eri toimijaa (UPM Metsä, Binderholz Nordic Oy ja Harvestia Oy), joista Binderholz Nordic Oy ja Harvestia Oy jättivät yhteistarjouksen. Tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön ehdot. Tarjouksista vertailun perusteella parhaimman tarjouksen on tehnyt Binderholz Nordic Oy/Harvestia Oy yhdistelmätarjous 264 892,40 euroa. Oheismateriaalina on leimausseloste ja tarjousten vertailutaulukko.
Vertailutaulukko on rakennettu tarjousarviohinnoista poiketen kuutiokohtaisiin saantiarvioihin. Tällöin Binderholzin ja Harvestian tarjouksen hyväksyminen on perusteltua hieman paremman hinnan lisäksi myös, koska heillä on tasaisesti paremmat kuutiohinnat. Edelleen huomionarvoista on, että jos mäntytukin saantimäärä harvennuksella tippuu arvioidusta, Harvestian ja Binderholzin tarjous muuttuu selvästi paremmaksi UPM:n tarjoukseen verrattuna.
Kaikki tarjoajat ovat esittäneet kunnan esittämään vuoden 2026 puolelle tapahtuvaan hakkuu- ja tilitystavoitteeseen muutoksia perustellusti, jolloin osa toimista ja tilityksistä siirtynee vuoden 2027 puolelle.
Hallintosäännön 22 § mukaan kunnanhallitus päättää palvelualueen osalla hankinnat, jotka ylittävät 250 000 euroa.
Vaikutusten arviointi Hakkuulla edistetään kunnan talousarvion mukaista metsän myyntiä ja samalla hakkuut edistävät tulevan Honkalammenranta I asuinalueen rakennettavuutta.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä, että puukauppa Ylämyllyn 12 kiinteistöillä tehdään Binderholz Nordic Oy/Harvestia Oy:n kanssa puukaupan määrä- ja hinta-arvioyhteenvedon perusteella hintaan 264 892,40 €. Lopullinen kauppahinta määräytyy toteutuneen puutavaran määrän mukaisesti.
Kunnanhallitus valtuuttaa Pohjois-Karjalan Metsänhoitoyhdistys ry:n hoitamaan kauppaan liittyvät käytännön toimenpiteet, sekä sopimaan kunnan rakennustyömailta taikka muista esille tulevista pienemmistä hankintahakkuista tulevan puutavaran sisällyttämisen tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan tähän kauppaan.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Asianosaiset
Toimeenpano Maankäyttö
Tiedoksi Asianosaiset, maankäyttö, kirjanpito, valtuusto
Lisätietoja Kaavoituspäällikkö, puh. 0400 125 152
Kunnanhallitus 05.10.2026 § 170
447/10.03.01.05.01/2026
Kunnanhallitus on päätöksellään 7.9.2026 § 146 valinnut metsänhoitotöiden edellä päätöksessä mainitut toteuttajat Ylämyllyn alueella sijaitseville 12 kiinteistölleen. UPM Metsä jätti asiasta 18.9.2026 päätökseen oikaisupyynnön, jonka perusteet olivat:
- Kilpailutuksen kohteena olleita tarjouksia on näkemyksemme mukaan verrattu toisiinsa tarjouspyynnön vastaisella tavalla. Asiasta on maininta kunnanhallituksen päätöksessä: ”Vertailutaulukko on rakennettu tarjousarviohinnoista poiketen kuutiokohtaisiin saantiarvioihin. Tällöin Binderholzin ja Harvestian tarjouksen hyväksyminen on perusteltua hieman paremman hinnan lisäksi myös, koska heillä on tasaisesti paremmat kuutiohinnat. Edelleen huomionarvoista on, että jos mäntytukin saantimäärä harvennuksella tippuu arvioidusta, Harvestian ja Binderholzin tarjous muuttuu selvästi paremmaksi UPM:n tarjoukseen verrattuna.”
- Tarjouspyynnöstä tai leimausselosteesta ei ilmene, että tarjousten vertailussa käytettäisiin leimausselosteen määristä poikkeavia kuutiokohtaisia saantoarvioita, vaihtoehtoisia katkontaolettamia tai mäntytukin saannon muutokseen perustuvaa herkkyystarkastelua. Tarjouspyyntöjen vertailu ei voi perustua vastakkaiseen olettamaan leimausselosteen, ja siten tarjousten, puumääristä. Saati olettamaan, että jonkin tietyn puutavaralajin saantimäärä voi muuttua. Päätöksen perusteluista ei myöskään ilmene, miten edellä mainitut arviot on muodostettu, millä painoarvolla niitä on käytetty tai onko niitä sovellettu yhdenmukaisesti kaikkiin tarjouksiin.
- Käsityksemme mukaan tarjousvertailun tekeminen ja yhteenvedon koostaminen vastoin tarjouspyyntöä on ollut väärä tapa toimia, eikä siten voi olla lopullisen päätöksenteon perusteena.
- Tarjouksia ja tarjousvertailua ei ole toimitettu nähtäväksi, eikä niitä ole nähtävissä myöskään kunnan hallituksen pöytäkirjassa.
- Näkemyksemme mukaan tarjouspyynnöt olisi pitänyt toimittaa Liperin kunnan kirjaamoon yhdenvertaisen tarjouspyynnön käsittelyn varmistamiseksi.
UPM Metsä vaatimus on, että kunnanhallituksen 7.9.2026 päätös § 146 kumotaan ja asian palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Vaaditaan myös, että puukaupan tarjouspyyntö tehdään uudestaan tarkemmin täsmennetyllä tarjouspyynnöllä. Lisäksi vaaditaan, ettei puukauppasopimusta tehdä, hakkuita aloiteta tai päätöstä muulla tavoin panna täytäntöön ennen oikaisuvaatimuksen ratkaisemista.
Kunta on päätöksensä jälkeen arvioinut hankintamenettelyyn liittyviä seikkoja oikaisuvaatimuksen perusteella ja toteaa, että asia on syytä ottaa uudelleenkäsittelyyn päätöksessä olleen väärän ilmoitetun voittaneen tarjouksen kokonaishinnan perusteella. Valintaperusteena käytettiin MHY toimittamaa yhteismitallistettua tarjousten vertailun voittanutta kokonaishintaa. Päätöksessä olisi tullut esittää varsinaisessa jätetyssä tarjouksessa ilmoitettu voittava kokonaishinta.
Siten oikaisuvaatimuksen kohdat a) – c) on huomioitava asiallisina päätökseen liittyvinä epäselvyyksinä tai virheinä ja siten päätöksen kumoamisvaatimus aiheellisena.
Kohtaan d) todetaan, että väärä päätökseen liittynyt tarjousvertailuasiakirja (eli tarjousten sisällön vertailuasiakirja), ei siis varsinainen jätettyjen tarjousten hintojen vertailu, oli toimielimellä käytössään ns. päätöksen ei julkisena liitteenä, sen sisältäessä vähintäänkin osittain tarjousten jättäjien salaiseksi yritystiedoksi katsottuja seikkoja. Tätä asiakirjaa ei käytetty todellisuudessa hankintapäätöksen perusteena, vaikka virheellinen hinta tästä päätökseen oli kopioitunut ja siten muodostanut päätökseen virheen.
Kohdan e) esityksen aiheellisuutta osoittaa tarjoukset suoraan kunnan kirjaamoon tutkitaan jatkossa.
Kunta on kokonaisuutena myös itseoikaisutyyppisesti arvioinut, että on tarkoituksenmukaista kumota kunnanhallituksen 07.09.2026 § 146 hankintapäätös oikaisuvaatimuksen kautta löydetyn päätöksen virheen perusteella.
Siten kunta toteaa yhteenvetona, että UPM metsä laatima oikaisuvaatimus on päätöksen kumoamisvaatimuksena aiheellinen ja kunnanhallituksen 7.9.2026 päätös § 146 on siten syytä kumota.
Sen sijaan vaatimus, että asia palautettaisiin uudelleen kokonaan valmisteltavaksi (tulkitaan esitys uudelleen kilpailutettavaksi), on aiheeton. Siten myös vaatimus puukaupan uudesta tarjouspyynnöstä tarkemmin täsmennetyllä tarjouspyynnöllä on aiheeton. Päätöksen oleellinen virhe koski vain väärää käytettyä vertailuhintaa. Asiassa voidaan tehdä suoraan uusi hintavertailu ja hankintapäätös oikeilla tarjouksissa esitetyillä kokonaishinnoilla.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää kumota kunnanhallituksen 7.9.2026 § 146 tekemän hankintapäätöksen UPM Metsä tekemän oikaisuvaatimuksen perusteella ja edellä lausunnossa esitetyin perustein sekä päättää tehdä asiassa uuden hankintapäätöksen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Tarjouksen aiemmin jättäneet, Metsänhoitoyhdistys
Toimeenpano Elinympäristöpalvelut
Tiedoksi Maankäyttö, kirjanpito
Lisätietoja Kaavoituspäällikkö, puh. 0400 125 152