Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 55


 

 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) tehtävien vaativuuden arviointi TVA 2023

 

Henkilöstöjaosto 15.11.2023 § 55  

79/01.00.01/2023  

 

 

Hallintojohtaja: Nurmeksen kaupungissa on lähdetty kehittämään ja uudistamaan tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmää sekä teknisen sopimuksen että KVTES:n piiriin kuuluvien tehtävien osalta.

 

 Nurmeksen kaupunki yhteistyössä JopiArvio Oy:n kanssa on pitänyt työpajapäivän Hyvärilässä 13.2.2023, jonka pohjalta TVA-järjestelmän kehittämistä on lähdetty viemään eteenpäin. Työpajassa on sovittu, että tehdään arvioinnin suuntaviivojen tarkennuksia ja otetaan faktoreissa käyttämättömät tasot käyttöön.

 

  Nyt päätettäväksi esitettävät TVA-arvioinnit ovat TVA-arviointiryhmä arvioinut 7.11.2023. Arvioinnissa on käytetty päivitettyjä suuntaviivoja. Arviointiryhmän kokouspöytäkirja on oheisaineistona luottamushenkilöiden sähköisessä työtilassa.

 

 

Hallintojohtaja: Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä TVA-arviointiryhmän kokouspöytäkirjan 7.11.2023 mukaisesti seuraavat pisteet tehtävänkuville:

tehtävänkuva 7922 vastaava varhaiskasvatuksen opettaja, tehtäväkohtaiset palkkapisteet 6138

tehtävänkuva 8527 henkilöstö- ja maahanmuuttokoordinaattori, tehtäväkohtaiset palkkapisteet 6143.


Lisäksi todetaan yleisesti, että tarkistukset tulevat voimaan TVA-ryhmän kokoontumista seuraavan kuukauden alusta, ellei määräyksistä muuta johdu.

 

Henkilöstöjaosto: Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintojohtaja Leena Timonen poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) henkilöstö- ja maahanmuuttokoordinaattorin tehtävän käsittelyn yhteydessä.