Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 47


 

 

TS-kehittämisryhmän ja KVTES-arviointiryhmän asettaminen toimikaudeksi 2021-2025

 

Henkilöstöjaosto 11.10.2021 § 28 

 

 

 

 

Hallintojohtaja: Kunnallisen Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen TS-oppaassa määrätään, että kunnassa tulee olla TS-kehittämistyöryhmä, jossa ovat edustettuna kunta ja TS-sopijajärjestöjen paikallisyhdistykset, valtakunnalliset liittotason alayhdistykset tai tällaisen alayhdistyksen paikallisyhdistykset.

 

 TS-kehittämistyöryhmässä kuntaa edustavat kunnan valitsemat jäsenet.

 

 TS-kehittämistyöryhmä käsittelee osaltaan TS:n mukaista tehtäväkohtaista palkkaa ja henkilökohtaista lisää koskevat arviointijärjestelmät ennen niiden vahvistamista kunnan päätöksentekoelimissä.

 

 TS-kehittämistyöryhmä seuraa arviointijärjestelmien maksamisen toimivuutta kunnassa ja tekee tarvittaessa niihin liittyviä kehittämis- ja muutosehdotuksia kunnalle.TS-kehittämistyöryhmä voi käsitellä myös muita yhdessä tarpeelliseksi katsomiaan TS:n palkkausmääräysten kehittämiseen liittyviä.

 

 TS-kehittämistyöryhmän kokoonpano 2021 

Toimiala/järjestö

Jäsen

varajäsen

Henkilöstöjaoston edustaja

Anneli Kainulainen

 

Hallintopalvelut

Riikka Boren

 

Kaupunkirakennepalvelut

Olli Kakkinen

 

Kaupunkirakennepalvelut

Ari Jaaranen

 

JHL

plm Anu Rokkonen

varaplm tai lm

JUKO

plm Tommi Isotalo

varaplm tai lm

ryhmän sihteeri

Salla Ovaskainen

Riina Halonen

 

 

 KVTES:n palkkausjärjestelmäoppaassa kerrotaan, että arviointijärjestelmän rakentaminen ja kehittäminen tehdään työnantajan ja henkilöstön edustajista kootussa ryhmässä, esimerkiksi palkkausryhmässä. Nurmeksen kaupungin arviointijärjestelmän kirjallisessa kuvauksessa intrassa kerrotaan muun muassa, että arviointiryhmän tehtävänä on arvioida tehtävät esimiesarvioinnin jälkeen ja suhteuttaa toisiinsa koko organisaation kaikki tehtävät toimialoilla laadittujen tehtävänkuvausten ja arviointien pohjalta. Henkilöstöjaoston asettamaan arviointiryhmään kuuluvat pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet ja toimialojen johtajat ja henkilöstöjaoston edustaja.

 

 KVTES-arviointiryhmän kokoonpano 2021

Toimiala/järjestö

Jäsen

varajäsen

Henkilöstöjaoston edustaja

Anneli Kainulainen

 

Hallintopalvelut

Riikka Boren

 

Hyvinvointipalvelut

Petri Moilanen

 

Kaupunkirakennepalvelut

Ritva Korhonen

 

JYTY

plm Armi Laukkanen

varaplm tai lm

JHL

plm Anu Rokkonen

varaplm tai lm

JUKO

plm Tommi Isotalo

varaplm tai lm

Tehy

plm Sari Kymäläinen

varaplm tai lm

työryhmän sihteeri

Riina Halonen

Salla Ovaskainen

 

 

 Henkilöstöjaoston edustajana TS-kehittämistyöryhmässä ja KVTES-aryhmissä on ollut henkilöstöjaoston puheenjohtaja.

 

Hallintojohtaja: Henkilöstöjaosto päättää asettaa  TS-kehittämistyöryhmän ja KVTES-arviointiryhmän toimikaudeksi 2021-2025.

 

Henkilöstöjaosto: TS-kehittämistyöryhmän kokoonpano 2021-2025

Toimiala/järjestö Jäsen                    varajäsen
Henkilöstöjaoston edustaja 
                                       Elina Oinonen Erik Reinikka
Hallintopalvelut Riikka Boren 
Kaupunkirakennepalvelut 
                                       Olli Kakkinen Mika Tuhkanen
Kaupunkirakennepalvelut 
                                       Ari Jaaranen Jari Hartikainen
JHL                    plm Anu Rokkonen varaplm tai lm
JUKO                    plm Tommi Isotalo varaplm tai lm
ryhmän sihteeri              Salla Ovaskainen Riina Halonen


KVTES-arviointiryhmän kokoonpano 2021-2025
Toimiala/järjestö Jäsen                      varajäsen
Henkilöstöjaoston edustaja 
                                       Elina Oinonen Erik Reinikka
Hallintopalvelut Riikka Boren 
Hyvinvointipalvelut Petri Moilanen Marjo Säkkinen
Kaupunkirakenne           Ritva Korhonen Sami Kuvaja
JYTY                     plm Armi Laukkanen varaplm tai lm
JHL                     plm Anu Rokkonen varaplm tai lm
JUKO                     plm Tommi Isotalo varaplm tai lm
Tehy                     plm Sari Kymäläinen varaplm tai lm
työryhmän sihteeri Riina Halonen Salla Ovaskainen

 

 

 

Henkilöstöjaosto 23.05.2022 § 3 

 

 

 

 

Vs. hallintojohtaja: Henkilöstömuutosten vuoksi esitän työryhmiin seuraavaa kokoonpanoa:

 

 TS-kehittämistyöryhmän kokoonpano 2021-2025

Toimiala/järjestö Jäsen                    varajäsen


Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka
Hallintopalvelut hallintojohtaja 
Kaup.rak.palvelut tekninen johtaja kuntek päällikkö
Kaup.rak.palvelut tilapalv.päällikkö Jari Hartikainen
JHL                    plm Anu Rokkonen varaplm tai lm
JUKO                    plm Tommi Isotalo varaplm tai lm
ryhmän sihteeri              Niina Huovinen Riina Halonen

KVTES-arviointiryhmän kokoonpano 2021-2025


Toimiala/järjestö Jäsen                      varajäsen


Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka
Hallintopalvelut hallintojohtaja 
Hyvinvointipalvelut hyvinvointijohtaja kultpalv.ta-päällikkö
Kaup.rak.palvelut           Eila Nevalainen Sami Kuvaja
JYTY                     plm Armi Laukkanen varaplm tai lm
JHL                     plm Anu Rokkonen varaplm tai lm
JUKO                     plm Tommi Isotalo varaplm tai lm
Sote ry                     plm Sari Kymäläinen varaplm
työryhmän sihteeri Riina Halonen Niina Huovinen

 

Vs. hallintojohtaja: Henkilöstöjaosto päättää tehdä tarvittavat henkilömuutokset TS-kehittämistyöryhmään ja KVTES-arviointiryhmään toimikaudeksi 2021-2025.

 

Henkilöstöjaosto: Henkilöstöjaosto päätti tehdä muutokset TVA-työryhmiin vs. hallintojohtajan esityksen mukaan.

Merkitään pöytäkirjaan, että henkilöstöjaosto keskusteli myös työnvaativuuden arviointijärjestelmän kehittämisestä ja päätti antaa hallintojohtajalle valtuudet koota sitä varten työryhmä. Työryhmä arvioi nyt käytössä olevan arviointiohjelman MyJopin toimivuutta ja lähtee tekemänsä arvion pohjalta suunnittelemaan MyJopiin tehtäviä muutoksia ja ohjelman kehittämistä tai vaihtoehtoisesti kokonaan uuden arviointiohjelman hankkimista.

 

 

Henkilöstöjaosto 31.08.2022 § 53 

 

 

 

Hallintojohtaja: Henkilöstömuutosten vuoksi esitän KVTES-työryhmään seuraavaa kokoonpanoa:

 

 KVTES-arviointiryhmän kokoonpano 2021-2025

 

 Toimiala/järjestö Jäsen                     varajäsen

 

 Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka

 Hallintopalvelut hallintojohtaja 

 Hyvinvointipalvelut kultpalv.ta-päällikkö hyvinvointijohtaja

 Kaup.rak.palvelut           Eila Nevalainen Sami Kuvaja

 JYTY                    plm Armi Laukkanen varaplm tai lm

 JHL                    plm Anu Rokkonen varaplm tai lm

 JUKO                    plm Tommi Isotalo varaplm tai lm

 Sote ry                    plm Sari Kymäläinen varaplm

 Työryhmän sihteeri Riina Halonen Niina Huovinen

 

Hallintojohtaja: Henkilöstöjaosto päättää tehdä tarvittavat henkilömuutokset KVTES-arviointiryhmään toimikaudeksi 2021-2025.

 

Henkilöstöjaosto: Henkilöstöjaosto päätti tehdä muutokset KVTES-arviointiryhmään toimikaudeksi 2021-2025 hallintojohtajan esityksen mukaan.

 

 

 

 

Henkilöstöjaosto 06.09.2023 § 35 

 

 

Hallintojohtaja: Henkilöstömuutosten vuoksi esitän KVTES- työryhmään seuraavaa kokoonpanoa:

 

 TS-kehittämistyöryhmän kokoonpano 2021-2025

Toimiala/järjestö Jäsen                    varajäsen


Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka
Hallintopalvelut hallintojohtaja 
Kaup.rak.palvelut tekninen johtaja kuntek päällikkö
Kaup.rak.palvelut tilapalv.päällikkö Jari Hartikainen
JHL                    plm Anu Rokkonen varaplm tai lm
JUKO                    plm Tommi Isotalo varaplm tai lm
työryhmän sihteeri         Seija Kalilainen Riina Halonen

KVTES-arviointiryhmän kokoonpano 2021-2025


Toimiala/järjestö Jäsen                      varajäsen


Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka
Hallintopalvelut hallintojohtaja 
Hyvinvointipalvelut hyvinvointijohtaja kultpalv.ta-päällikkö
Kaup.rak.palvelut           Eila Nevalainen Sami Kuvaja
JYTY                     plm Armi Laukkanen varaplm tai lm
JHL                     plm Anu Rokkonen varaplm tai lm
JUKO                     plm Tommi Isotalo varaplm tai lm
Sote ry                     plm Sari Kymäläinen Päivi Häkkinen
työryhmän sihteeri Riina Halonen Seija Kalilainen

 

 

 

 

Hallintojohtaja:  Henkilöstöjaosto päättää tehdä tarvittavat henkilömuutokset KVTES  arviointiryhmään toimikaudeksi 2021-2025.

 

Henkilöstöjaosto: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Henkilöstöjaosto 15.11.2023 § 47  

398/00.00.01.04/2021  

 

 

Hallintojohtaja: Henkilöstömuutosten vuoksi esitän KVTES- työryhmään seuraavaa kokoonpanoa:

 

 TS-kehittämistyöryhmän kokoonpano 2021-2025

 

 Toimiala/järjestö Jäsen                    varajäsen

 

 Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka

 Hallintopalvelut hallintojohtaja 

 Kaup.rak.palvelut tekninen johtaja kuntek päällikkö

 Kaup.rak.palvelut tilapalv.päällikkö Jari Hartikainen

 JHL                    plm Anu Rokkonen varaplm tai lm

 JUKO                    plm Tommi Isotalo varaplm tai lm

 työryhmän sihteeri         Seija Kalilainen Riina Halonen

 

 KVTES-arviointiryhmän kokoonpano 2021-2025

 

 Toimiala/järjestö Jäsen                      varajäsen

 

 Hlöstöjaoston edustaja Elina Oinonen Erik Reinikka

 Hallintopalvelut hallintojohtaja 

 Hyvinvointipalvelut kultpalv.ta-päällikkö hyvinvointijohtaja

 Kaup.rak.palvelut           Eila Nevalainen Sami Kuvaja

 JYTY                     plm Armi Laukkanen varaplm tai lm

 JHL                     plm Anu Rokkonen varaplm tai lm

 JUKO                     plm Tommi Isotalo varaplm tai lm

 Sote ry                     plm Sari Kymäläinen Päivi Häkkinen

 työryhmän sihteeri Riina Halonen Seija Kalilainen

 

 

  

 

Henkilöstöjaosto: Henkilöstöjaosto päättää tehdä tarvittavat henkilömuutokset TS- kehittämistyöryhmään ja KVTES-  arviointiryhmään toimikaudeksi 2021-2025.Ehdotus hyväksyttiin.