Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 77


Suunnitelman mukaiset poistot 1.1.2024 alkaen

 

 

Nurmeksen kaupungin poistosuunnitelma 1.1.2024 alkaen

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 278 

 

 

 

 

Talousjohtaja: Nurmeksen kaupungin voimnassa oleva poistosuunnitelma on hyväksytty KV 30.1.2023 § 7.

 

 Poistosuunnitelmaa tarkistettiin poistotavan suhteen tammikuussa 2023. Silloin kaikki poistot muutettiin tasapoistoiksi, mikä helpottaa talousarvion laatimista ja poistojen laskemista.

 

 Nyt esitettävässä uudessa poistosuunnitelmassa muutetaan poistoaikoja siten, että eri omaisuuslajeille määritellään poistoaikaväli kirjanpitolautakunnan ohjeita noudattaen.

 

 Uusien investointien poistoaika määritellään investointikohtaisesti 1.1.2024 alkaen. Poistoajan päättää joko kaupunginhallitus tai ne määritellään investointiohjelmasta päätettäessä talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuustossa.

 

 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto suosittelee poistoaikojen alarajojen käyttämistä, ellei pitemmän poistoajan käyttämiselle ole eritystä hyödykekohtaista perustetta. Poistoaika valitaan normaalisti lyhyemmäksi kuin on se aika, jona hyödykettä käytetään palvelustuotannossa.

 

 Tilintarkastaja on hyväksynyt poistosuunnitelman muutoksen esitetyllä tavalla.

 

 Pienet pysyvien vastaavien hankinnat, joiden hankintameno on alle 10 000 euroa, kirjataan edelleen vuosikuluksi. Tämä on ns. investointiraja.

 

 Uutta poistosuunnitelmaa sovelletaan 1.1.2024 jälkeen aloitettaviin poistoihin

 

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. hyväksyy liitteenä olevan Nurmeksen kaupungin poistosuunnitelman 1.1.2024 alkaen ja

2. päättää, että sitä noudatetaan uusiin 1.1.2024 jälkeen aloitettaviin poistoihin.

 

Kaupunginhallitus: Ehdotukset hyväksyttiin.

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.11.2023 § 77  

407/02.02.02/2023  

 

 

Valtuusto: Ehdotukset hyväksyttiin.