Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 59


 

 

Vahvuuksilla olevien suojalasien hankinta

 

Yhteistyötoimikunta 04.12.2023 § 56 

 

 

 

Työsuojelupäällikkö: Nurmeksen kaupungilla kaikki työntekijät ovat oikeutettuja ja velvoitettuja käyttämään työnantajan hankkimia suojavarusteita sekä noudattamaan työnantajan työpaikkakohtaista ohjeistusta suojainten käytöstä.

 

 Silmiensuojaimen valinta määräytyy työssä esiintyvän riskin mukaan, huomioiden työtehtävän edellyttämä näkötarkkuus sekä käyttäjän henkilökohtaiset ominaisuudet. Tarvittaessa on suojain varustettava optisesti korjatuilla linsseillä (VnA 427/2021, liite II).

 

 Mikäli esihenkilö ja työntekijä yhteisen arvion perusteella toteavat, etteivät omien lasien päällä pidettävät suojalasit mahdollista tarkkaa näkemistä ja työn turvallista tekemistä, hankitaan vahvuuksilla olevat suojalasit.

 

 

Työsuojelupäällikkö: Yhteistyötoimikunta esittää henkilöstöjaostolle, että se hyväksyy ohjeen vahvuuksilla olevien suojalasien hankinnasta.

 

Yhteistyötoimikunta: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Henkilöstöjaosto 13.12.2023 § 59  

421/01.04.02.06/2023  

 

Hallintojohtaja: Yhteistyötoimikunta 04.12.2023 § 56

 

 

 

Hallintojohtaja:  Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeen vahvuuksilla olevien suojalasien hankinnasta. 

 

Henkilöstöjaosto: Ehdotus hyväksyttiin.