Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 23


 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin ja kotiäänestykseen vuoden 2024 presidentinvaaleissa

 

Keskusvaalilautakunta 12.12.2023 § 23  

227/00.00.00.01/2023  

 

 Kunnan keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja puolestaan määrää sen, kuka kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi määrätyistä henkilöistä toimittaa kunkin yksittäisen kotiäänestyksen.

 

 Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 17.-23.1.2024. ja mahdollisessa toisessa vaalissa 31.1.-6.2.2024

 

 Ennakkoäänestystä toimitettaessa kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää, että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

 

 Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä. (Vaalilain 2 luku 17 §).

 

 Kaupunginhallitus päätti 2.10.2023 § 226 vuoden 2024 presidentinvaalien yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi seuraavat:

 - Nurmes-talo, Kötsintie 2

 - Porokylän S-Market, Porokylänkatu 21

 - Kuntalaisten Talo, Kunnantie 1

 - liikkuvan ennakkoäänestyspaikan, joka kiertää kaupunginhallituksen hyväksymän liitteen mukaisella aikataululla ja pysähdyspaikoilla.

 

 Oikeusministeriön vaaliohjeiden mukaan ennakkoäänestyspaikkaan on mahdollista ja suositeltavaa määrätä useampiakin kuin kaksi vaalitoimitsijaa. Vaalitoimitsijoita tulee määrätä riittävästi erityisesti sairaustapauksia ja vastaavia silmällä pitäen. Kiinteissä ennakkoäänestyspaikoissa on pitkät aukioloajat, joten käytännössä toimitaan kahdessa vuorossa.

 

 Tätä varten Nurmeksen kaupungin hallintopalvelut on laatinut listan luotettavista vaalitoimitsijoista.

 

 

 

Puheenjohtaja: Keskusvaalilautakunta päättää nimetä seuraavat henkilöt vaalitoimitsijoiksi Nurmeksessa vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Keskusvaalilautakunta: Keskusvaalilautakunta päättää nimetä seuraavat henkilöt vaalitoimitsijoiksi Nurmeksessa vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

 

  

 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------