Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 24


 

 

Pieni ele ry - keräys

 

Keskusvaalilautakunta 12.12.2023 § 24  

227/00.00.00.01/2023  

 

 

Pieni ele ry on lähettänyt keskusvaalilautakunnalle tiedotteen Vammais- ja kansanterveysjärjestöjen keräyksestä, joka järjestetään vaalien yhteydessä. Kerääjät toivovat keräyspisteitä sekä ennakko- että varsinaisina äänestyspäivinä. Kerääjät ovat itse vastuussa keräyksen toimittamisesta ja hoidosta. Keräysvaroilla järjestetään vammaisille ja pitkäaikaissairaille mm. neuvontaa, vertaistukiryhmiä ja virkistystoimintaa.

 

 

 

Puheenjohtaja: Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä keräyksen järjestämisen ennakkoäänestyksen ja varsinaisien vaalipäivien aikana.

 

Keskusvaalilautakunta: Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä keräyksen järjestämisen ennakkoäänestyksen ja varsinaisien vaalipäivien aikana. Lisäksi keskusvaalilautakunta korostaa kerääjille vaalirauhan merkitystä vaalihuoneistossa.