Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 84


Äänestysluettelo 18.12.2023 nro 1 §84

 

 

Eroilmoitus kunnallisista luottamustehtävistä

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 280 

 

 

 

Hallintojohtaja: Varavaltuutettu Antti Nuutinen on 30.10.2023 lähettämällään kirjeellä ilmoittanut eronneensa Nurmeksen perussuomalaiset ry:stä sekä perussuomalaiset puolueesta päivämäärällä 20.10.2023. Nuutinen pyytää eroa valtuustoryhmästä ja kaikista luottamustehtävistä.             

 Kuntalain 78 §:n 1 momentissa säädetään, että jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi.              

 

 Kuntalain 70 §:n mukaan eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

 Antti Nuutinen on Nurmeksen kaupungin Perussuomalaisten 1. varavaltuutettu ja Kiinteistö Oy Nurmeksen vuokratalot hallituksen varapuheenjohtaja.

 

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää myöntää Antti Nuutiselle eron varavaltuutetun tehtävästä ja  Kiinteistö Oy Nurmeksen vuokratalot hallituksen varapuheenjohtajuudesta.

 

Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.11.2023 § 79 

 

 

 

Valtuusto: Esittelijä veti asian pois esityslistalta.

 

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 317 

 

 

 

Hallintojohtaja: Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 280

 

Hallintolain 50 § (11.6.2010/581) mukaisesti asia voidaan ratkaista uudelleen, jos havaitaan asiavirhe. Ennen valtuuston kokouksen alkua on havaittu, että kaupunginhallituksen päätösesityksessä (kaupunginhallitus 20.11.2023 § 280) valtuustolle on tapahtunut virheellinen päätösesitys, jossa ero on esitetty myönnettäväksi myös Kiinteistö Oy Nurmeksen vuokratalot hallituksen puheenjohtajuudesta. Valtuusto myöntää eron  pelkästään kunnallisista luottamustehtävistä.

 

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää myöntää Antti Nuutiselle eron Nurmeksen kaupungin  varavaltuutetun tehtävästä. 

 

Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 18.12.2023 § 84  

383/00.00.01.02/2023  

 

 

 

Kaupunginvaltuusto: Puheenjohtaja avasi keskustelun.

Keskustelussa valtuutettu Jussi Hermaja, VAS, esitti, että eroa luottamustehtävästä Antti Nuutiselle ei myönnetä. Veijo Karppinen, VAS, kannatti esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esityksestä on tehty poikkeava muutosesitys ja siitä suoritetaan äänestys.

 

 Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä myöntää ero Nurmeksen kaupungin varavaltuutetun tehtävästä Antti Nuutiselle äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Jussi Hermajan esitystä, että eroa Nurmeksen kaupungin varavaltuutetun tehtävästä Antti Nuutiselle ei myönnetä äänestävät EI.

 

 Seuranneessa äänestyksessä annettiin kolmekymmentäyksi (31) JAA-ääntä ja kaksi (2) EI-ääntä.

 

 Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 1/§ 84.

 

 Koska JAA-äänet voittivat, puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen päätösesitys myöntää ero Nurmeksen kaupungin varavaltuutetun tehtävästä Antti Nuutiselle tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.