Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 8


Konserniohje kv 26.2.2024

 

 

Konserniohje

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 313 

 

 

 

Konsernijohtaja: Kuntalain 6§:n mukaan yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräysvalta, on kunnan tytäryhteisö. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Edelleen kuntalain 14 § mukaan valtuuston tehtävänä on päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta.

 

 Valmistelussa olevan Konserniohjeen tarkoituksena on korvata valtuustossa 24.5.2017 §54 hyväksytty konserniohje. Ohje on laadittu noudattaen Kuntaliiton julkaisemaa konserniohjesuositusta, jonka tarkoituksena on auttaa kuntia toimivan ja kuntalain vaatimukset täyttävän ohjausjärjestelmän valmistelussa.

 

 Konserniohjeeseen on sisällytetty myös valtuuston hyväksyttäväksi kuntalain mukaan kuuluvat omistajaohjauksen periaatteet. Keskeisimpänä tavoitteena on yhdenmukaistaa konserniohjauksen menettelytapoja ja tehostaa kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä niin, että kaupunkikonsernia voidaan johtaa yhtenäisin periaattein ja kaupunkikonsernin kokonaisetu huomioon ottaen.

 

 Valmistelun aikana on pyydetty tytäryhtiöiden operatiivisen johdon kannanotot konserniohjeeseen, joiden perusteella luonnokseen on tehty täsmennyksiä. Kaupunginhallitus voi pyytää lausunnot tytäryhtiöiden hallituksilta ja tarkastuslautakunnalta sekä tehdä lausuntojen perusteella haluamansa muutokset. Lopulta valtuuston hyväksymä konserniohje menee tytäryhtiöiden hallitusten hyväksyttäväksi.

 

Kaupunginjohtaja: Hallitus päättää aloittaa

1. Omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohjeen käsittelyn 11.12.2023 ja

2. päättää tarvittavien lausuntojen pyytämisestä.

 

Kaupunginhallitus: Kohta 1: ehdotus hyväksyttiin.

Kohta 2: kaupunginhallitus päätti pyytää lausunnot tytäryhtiöiden hallituksilta ja tarkastuslautakunnalta pe 27.1.2024 mennessä.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että pidetään erillinen Nurmeksen kaupungin ja konserniyhtiöiden hallitusten tapaaminen pe 12.1.2024 klo 9:00-14:00 Hyvärilässä.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyssä kuultiin asiantuntijana konsernijohtaja Kyösti Korhosta.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 33 

 

 

Kaupunginjohtaja: Määräaikaan 27.1.2024 mennessä lausunnon Konserniohjeesta toimitti tarkastuslautakunta ja viiden tytäryhtiön hallitus. Hyvärilä Nuoriso- ja matkailukeskuksen hallitus ei lausunut ohjeesta.

 

 Kokouksen oheismateriaaleihin on liitetty konsernijohdon valmistelema, saatujen lausuntojen perusteella laadittu lausuntoluonnos, sekä muistio Nurmeksen kaupungin ja konserniyhtiöiden hallitusten tapaamisesta 12.1.2024.
 

 

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää

 

  1. jatkaa Konserniohjeen käsittelyä 5.2.2024,

 

  1. käsitellä tytäryhtiöiltä ja tarkastuslautakunnalta saamansa lausunnot, sekä tehdä Konserniohjeeseen tarvittavat muutokset,

 

  1. valtuuttaa konsernijohtajan tekemään hyväksytyt muutokset Konserniohjeeseen.

 

 

Kaupunginhallitus: Ehdotukset hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyssä kuultiin asiantuntijana konsernijohtaja Kyösti Korhosta.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 53 

 

 

Kaupunginjohtaja: Konsernijohtaja on tehnyt kaupunginhallituksen 5.2.2024 § 34 päättämät muutokset konserniohjeluonnokseen. Päivitetty konserniohjeluonnos on liitetty kokouksen luottamushenkilöiden oheismateriaaleihin.

 

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Nurmeksen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohjeen.

 

Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.02.2024 § 8  

426/00.01.01.01/2023  

 

 

 

Kaupunginvaltuusto: Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyssä kuultiin asiantuntijana konsernijohtaja Kyösti Korhosta.