Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 34


 

 

Nuorisovaltuuston aloite yläkoulun ja ammattikoulun välisten portaiden talvikunnossapidosta

 

Kaupunkirakennelautakunta 15.04.2024 § 34  

82/00.01.06/2024  

 

 

Vt. kuntatekniikan päällikkö:

  

 Kaupungille on saapunut aloite Nurmeksen yläkoulun ja ammattikoulun välisten portaiden talvikunnossapidosta. Aloitteessa Nurmeksen nuorisovaltuusto esittää, että Nurmeksen yläkoulun ja ammattikoulun välillä kulkevia portaita voitaisiin pitää kunnossa myös talvella. Portaita pitkin liikkuu päivittäin ihmisiä ja on helppo siirtymistapa esimerkiksi koulusta toiseen. Talvella portaat ovat liukkaat ylläpitämättöminä ja niissä voi sattua tapaturmia.

 

 Tekninen lautakunta on päättänyt 1.6.2016, että portaat rakennetaan kuntatekniikan esityksen mukaisesti. Tuolloin esityksessä oli mainittu, että talvikunnossapitoa ei tehdä.

 

 Kuntatekniikalla ei ole resursseja hoitaa ko. portaita talvisin. Kulku koulusta toiseen on mahdollista talvisin hyvin hoidettua Maariankadun kevyenliikenteenväylää pitkin. Kulku Maariankadun kevyenliikenteenväylää pitkin on turvallista ja on ajallisesti sekä matkallisesti lähes yhtä nopea reitti.

 

 Esitän, että talvikunnossapitoa ei toteuteta, koska Maariankadun kevyenliikenteenväylä on jo talvikunnossapidetty reitti.

 

 

Tekninen johtaja: Kaupunkirakennelautakunta päättää, että kulkuportaiden talvikunnossapitoa ei tehdä.

 

 

Kaupunkirakennelautakunta:

 

 Esitys hyväksyttiin.