Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 52



 

 

Kevyen liikenteen väylän poistaminen käytöstä entisen Laamilan koulun kohdalta

 

Kaupunkirakennelautakunta 03.06.2024 § 52  

156/08.00.00/2024  

 

Kuntatekniikan päällikkö:

 

Nurmeksen kaupungin kuntatekniikka hakee lupaa purkaa Laamilantien kevyen liikenteen väylää ent. Laamilan koulun kohdalta. Purettavaksi suunnitellun väylän pituus on noin 220 m Ylikyläntien risteyksestä lähtien (ks. karttaliite).

 

Purettavaksi aiottu väylä on vanhan Laamilan koulun puoleinen väylän osuus, jolla ei ole ollut käyttöä koulun lopetettua. Laamilantiellä on toinen kevyen liikenteen väylä vastaavassa kohdin pallokentän puolella, joka säilytetään.

 

Kuntatekniikka esittää lisäksi, että poistettavan väyläalueen tilalle perustettaisiin pörriäisille niittykukka-alue (maisemaniitty).

 

Tekninen johtaja: Kaupunkirakennelautakunta päättää, että kuntatekniikan esittämä osuus Laamilantien kevyen liikenteen väylästä puretaan ja tilalle perustetaan maisemaniittyalue.

 

Kaupunkirakennelautakunta:
Esitys hyväksyttiin.