Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 55


 

 

Yksityistieavustusten myöntämisen perusteiden muutos

 

Kaupunkirakennelautakunta 03.06.2024 § 55  

440/02.05.01.02/2023  

 

Toimistoinsinööri: Kaupunkirakennelautakunta päättää hallintosäännön mukaan (§ 22  kaupunkirakennelautakunnan tehtävät ja toimivalta kohta 16)

yksityisteiden avustusperusteista. Yksityisteiden avustusperusteita on muutettu viimeksi vuonna 2020 (KRL § 4 / 29.1.2020), kun uusi yksityistielaki astui voimaan.

 

Kuntatekniikan päällikkö myöntää kaupunkirakennelautakunnan hyväksymien yksityisteiden avustusperusteiden talousarviossa hyväksyttyjen määrärahojen nojalla yksityisteiden rakentamisen ja kunnossapidon raha-avustukset ja valvoo niiden käyttöä.

 

Talousarviossa on ollut vuosina v. 2020-2023 avustusmääräraha 240 000 €/vuosi. Myönnettyjen/maksettujen kunnossapitoavustusten osuus on ollut noin 180 000 € ja peruskorjausavustusten osuus noin 60 000 €.

 

Vuonna 2024 yksityistieavustusten määräraha talousarviossa on 180 000 €. Voimassa olevien vuonna 2020 päätettyjen  avustusprosenttien mukaisesti vuonna 2024 haettujen kunnossapitoavustusten kokonaismäärä on 184 000 € ja haettujen peruskorjausavustusten määrä on noin 47 000 € .

 

Kunnossapidon avustusprosentteja on näin ollen pienennettävä eikä peruskorjauksiin voi enää tälle vuodelle kaupungin avustusta myöntää, jotta talousarvion mukainen määräraha saadaan riittämään.

 

Kuntatekniikan esitys vuoden 2024 yksityistieavustuksiin:

 

-          kunnossapidon avustusprosenttia alennetaan seuraavasti:

 * avustusluokka 1: 35 % > 25 %

 * avustusluokka 2: 20 % > 10 %

 

-          avustusluokassa 1 avustusta ei koroteta (huom. avustusta on voitu korottaa kertoimella 1.2 mikäli tiellä huomattavaa läpikulkuliikennettä tai merkittävää yritystoimintaa yms.)

 

-          peruskorjauksiin ei enää myönnetä kaupungin avustusta

 

Esitetyillä muutoksilla kunnossapitoavustukset olisivat noin 135 000 € ja peruskorjausavustukset mukaan lukien avustukset yhteensä noin 182 000 €.

 

 

Tekninen johtaja: Kaupunkirakennelautakunta päättää hyväksyä esiteyt avustusperusteiden muutokset vuonna 2024 myönnettäviin yksityistieavustuksiin seuraavasti:
- Kunnossapidon avustusprosenttia alennetaan seuraavasti:
 * avustusluokka 1: 35 % > 25 %
 * avustusluokka 2: 20 % > 10 %

- Avustusluokassa 1 avustusta ei koroteta (huom. avustusta on voitu korottaa kertoimella 1.2 mikäli tiellä huomattavaa läpikulkuliikennettä tai merkittävää yritystoimintaa yms.)

- Peruskorjauksiin ei enää myönnetä kaupungin avustusta.

 

Kaupunkirakennelautakunta:
Esitys hyväksyttiin.