RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.02.2025/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen järjestämisvaihtoehtoja toimintakaudelle 2025-2026
Hyvinvointilautakunta 26.02.2025 § 20
44/12.06.00/2025
Rääkkylän kunnan hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta vastaa ja päättää esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen järjestämisestä.
Rääkkylän kunnan tiukkenevien talousennusteiden vuoksi varhaiskasvatuksen esimies on laatinut eri vaihtoehtoja varhaiskasvatuspalveluiden tuottamisesta tulevana toimintakautena.
Laaditut vaihtoehdot ovat oheismateriaalina.
Valmistelija: varhaiskasvatuksen esimies Ona Makkonen , 040-105 3121 ja rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen vaihtoehdot toimintakaudelle 2025-2026.
Päätös Merkittiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.21.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |