Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 19


Kuntalaisaloite 12.12.2024

 

 

Kuntalaisaloite hyppytornin hankkimisesta kunnan uimarannalle

 

Elinvoimalautakunta 24.04.2025 § 19  

54/00.01.03.01/2025  

 

Rääkkylän nuorten vaikuttajaryhmä on tehnyt kuntalaisaloitteen uimahyppytornin hankkimisesta Paksuniemen tai Koivuniemen uimapaikalle. Nuorten vaikuttajaryhmä perustelee hyppytornin hankkimista mm. sillä, että se toisi yhteisöllisen kokoontumispaikan nuorille, lisäisi uimapaikan houkuttelevuutta ja toisi yhteistä tekemistä kaikenikäisille kuntalaisille sekä matkailijoille. Nuoret olisivat myös valmiita osallistumaan hyppytornin rakentamiseen.

Hyppytornin/-tason rakentamista on selvitelty kunnassa. Sopiva hyppytornin/-tason korkeus olisi 1-3 metriä vedenpinnasta mitattuna. Tällöin veden syvyyden hyppypaikalla olisi oltava vähintään 4 metriä. Syvyysvaatimuksen on täytyttävä vähintään 6 metrin matkalla eteen ja 3 metrin matkalla sivuille. Soveltuvin paikka hyppytornille/-tasolle olisi Koivuniemessä olemassa olevan laiturin päässä. Jäältä suoritettujen mittausten perusteella veden syvyys on heti laiturin reunalla ja 3 metrin päässä laiturista 2,2 metriä ja 6 metrin päässä laiturista 2,7 metriä. Vedenpohjan ruoppaustarve olisi näin ollen n. 1,5-2 metriä. Hyppytornin/-tason rakentamisen kustannusarvio on arviolta n. 10 000 - 20 000 euroa alv. 0% riippuen hyppytornin/-tason ominaisuuksista. Kustannusarvio sisältää hyppytornin/-tason hankkimisen, rakennustyöt sekä vedenpohjan syvyyden tarkemman tutkimisen ja ruoppauksen.

Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta kiittää Rääkkylän nuorten vaikuttajaryhmää tekemästään kuntalaisaloitteesta ja päättää esittää kunnanhallitukselle vastauksena aloitteeseen, että vuoden 2026 talousarvion investointiosaan varattaisiin 10 000 - 20 000 euron määräraha hyppytornin/-tason rakentamiselle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäyksellä, että ensisijaisesti selvitetään Paksuniemen soveltuvuutta hyppytornille. Elinvoimalautakunta pitää Paksuniemeä turvallisena ja soveltuvana paikkana hyppytornille.