RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Muut asiat
Elinvoimalautakunta 24.04.2025 § 21
Tähän pykälään voidaan kirjata kokouksen aikana esille tulevia valmistelemattomia asioita tai sellaisia vähämerkityksisiä asioita, joista kokous voi tehdä päätöksiä ilman, että niistä on ollut mainintaa kokouskutsussa.
Päätösehdotus Lautakunta keskustelee muista ajankohtaisista asioista.
Päätös Lautakunta keskusteli tyhjien vuokratalojen luvattomasta purkamisesta ja tuhoamisesta. Lautakunta antaa tiedoksi asian Kiinteistö Oy Rääkkylän vuokratalojen hallitukselle, jotta luvaton käyttö ja purkaminen kiellettäisiin.
Lautakunnalta on pyydetty kestopuun keräystä puhdistamon pihaan, asiaa selvitellään.
Lautakunta selvittää 30 km/h nopeusrajoitusaluetta taajama-alueelle, asia valmistellaan seuraavaan lautakunnan kokoukseen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |