Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 27


 

 

Päätoimisen tuntiopettajan virka

 

Hyvinvointilautakunta 09.04.2025 § 27  

68/01.01.01.01.00/2025  

 

Rääkkylän hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta päättää esi- ja perusopetuksen järjestämisestä. Rääkkylän hallintosäännön kuudennen luvun mukaan lautakunta päättää muiden vakituisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden kuin rehtori valinnasta.

 

Kunnanhallitus on antanut päätoimisen tuntiopettajan viran täyttöluvan 10.3.2025 § 37.

 

Päätoimisen tuntiopettajan virka toistaiseksi 1.8.2025 alkaen oli avoinna kunnan ilmoituksissa sekä TE-palveluiden sivustolla 13.-28.3.2025 välisenä aikana. Virkaan kuuluu biologian ja maantiedon opetusta sekä luokanopetusta. Virkaan toivotaan biologian ja maantiedon sekä luokanopettajan monialaisten opintojen suorittamista (kaksoiskelpoisuus). Virkaan on soveltuva myös luokanopettaja, jolla on sivuaineena biologia ja maantieto. Koeaika on kuusi kuukautta.

 

Määräaikaan mennessä tuli viisi hakemusta. Kaikilla hakijoilla on muodollinen pätevyys.

 

Haastatteluun kutsuttiin kolme muodollisesti pätevää opetttajaa. Haastattelut pidettiin 2.4.2025. Haastattelijoina olivat Timo Mölsä, Mari Hietanen ja Rauni Ronkainen.

 

Virkaan valittavan on täytettävä asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista muodollinen pätevyys joko neljännen tai viidennen pykälän osalta. Lisäksi valituksi tulleen katsotaan olevan sopivin juuri Rääkkylän koululla olevaan päätoimisen tuntiopettajan virkaan.

 

Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen 040-105 3101

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta katsoo, että sopivin Rääkkylän koulun päätoimiseksi tuntiopettajaksi (BG, MT) 1.8.2025 alkaen toistaiseksi on FM Matias Kotro. Hän on muodollisesti pätevä päätoimisen tuntiopettajan virkaan. Ensimmäiselle varasijalle valitaan FM Jouni Vartiainen ja toiselle varasijalle valitaan FM Anna Valkeapää. Palkkaus on OVTES:n hinnoittelutunnuksen 40307038 mukainen. Koeaika on kuusi kuukautta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.