Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 29


 

 

Talousarvion 2025 seuranta

 

Hyvinvointilautakunta 09.04.2025 § 29  

70/02.02.01/2025  

 

Rääkkylän kunnanhallitus on antanut 20.1.2025 § 5 vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen, jonka mukaan asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista ja niiden toteutumisesta on raportoitava asianomaiselle toimielimelle neljännesvuosittain.

 

Hyvinvointilautakunnan osalta taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. Kirjaston osalla taloudelliset tavoitteet ovat hieman korkeammalla tasolla. Tilanne tasoittuu, sillä hankinnat painottuvat alkuvuoteen.Toiminnallisten tavoitteiden osalta voidaan todeta, että toimenpiteet toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi on aloitettu.

 

Taloudellisten tavoitteiden toteumaprosentit vastuualueittain ovat 31.3.2025 Tanen mukaan:

 

vastuualue  tuotot % kulut % kate %

perusopetus 8,0 22,0 22,7

varhaiskasvatus 8,6 21,4 22,3

kirjasto  15,2 26,0 26,1

vapaa-aika  39,7 20,5 17,3

hyvinvointilautakunta 17,2 22,0 22,3

 

Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen 040-105 3101

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen seurannan talousarvion 2025 osalta. Hyvinvointilautakunta lähettää seurannan tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.