RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen jäsenten vaali
Kunnanhallitus 19.05.2025 § 80
Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai kuntalaissa toisin säädetä.
Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
- välittömästi kunnan kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
- henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
- kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Henkilöstön edunvalvonnasta kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta toimielimen jäseniä valittaessa säädetään tasa-arvolaissa (609/1986). Lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä, valtuutettuja lukuun ottamatta, tullee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Vaatimus koskee kesä varsinaisia jäseniä että varajäseniä.
Kunnan hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallituksessa on seitsemän (7) jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenten tulee olla pääosin valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Kunnanvaltuusto nimeää kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kuntalain 32 §:n 1. momentin mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi.
Valmistelija: hallintosihteeri Heidi Karttunen, 040 105 3002
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Keskustelun jälkeen kunnanjohtaja muutti päätösehdotusta seuraavasti:
Kunnanhallitus päättää, että valtuusto päättää kunnanhallituksen toimikauden pituuden ja valitsee kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 28
104/00.00.01.00.05/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättää kunnanhallituksen toimikauden pituuden ja valitsee kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti, ryhmien yhteisen esityksen mukaisesti, kunnanhallituksen toimikaudeksi kaksi vuotta ja valita jäsenet ja varajäsenet ajalle 1.6.2025 - 31.5.2027
jäsen henkilökohtainen varajäsen
Markku Laasonen, puheenjohtaja Timo Mölsä
Marjukka Konttinen-Lappalainen, Kati Harinen
varapuheenjohtaja
Teppo Toivanen Harri Laasonen
Tanja Makkonen Kirsi Tolvanen
Henriikka Hirvonen Niina Pajula
Asko Reittu Lauri Käyhkö
Tatu Harinen Tomi Harvima.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |