RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoryhmien ilmoitukset
Kunnanhallitus 19.05.2025 § 79
Kuntalain 19 §:n mukaan valtuutetut voivat valtuustotyöskentelyä varten muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.
Hallintosäännön 62 §:n mukaan valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava. Ilmoitus jätetään valtuuston puheenjohtajalle.
Jos valtuutettu on erotettu valtuustoryhmästä, valtuustoryhmän on ilmoitettava tästä kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle.
Valtuutetut istuvat kokouksessa valtuustoryhmittäin puheenjohtajan hyväksymän istumajärjestyksen mukaisesti.
Valmistelija: hallintosihteeri Heidi Karttunen, 040 105 3002
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että puheenjohtajalle jätetyt valtuustoryhmien ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 23
102/00.00.01.00.03/2025
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Rääkkylän Keskustapuolueen valtuustoryhmä on järjestäytynyt ja valinnut puheenjohtajaksi Pasi Laasosen ja varapuheenjohtajaksi Ville Hirvosen.
Rääkkylän vasemmiston valtuustoryhmä on järjestäytynyt ja valinnut puheenjohtajaksi Asko Reitun ja sihteeriksi Aune Laakkosen.
Edellinen asia | Seuraava asia |
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |