Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 27



 

 

Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen valtuustokaudella 2025-2029

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 86 

 

 

Kuntalain (410/2015) 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla.

 

Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua.

 

Valmistelija: hallintosihteeri Heidi Karttunen, 040 105 3002

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnalliset ilmoitukset julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja tarvittaessa Koti-Karjala ja Kotiseutu-uutiset lehdissä. Lisäksi mm. kaavoitusta ja vaaleja koskevat ilmoitukset voidaan julkaista lyhennettyinä tai yhteisilmoituksina muiden kuntien vastaavien ilmoitusten kanssa. Tarvittaessa ilmoitus voidaan julkaista muissakin lehdissä.

Työpaikkailmoitukset julkaistaan kunnan ja työvoimapalveluiden verkkosivuilla sekä tarvittaessa muutoin aukijulistavan viranomaisen harkinnan mukaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 27  

110/00.01.01.03/2025  

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.