RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 19.06.2025/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Katuvalaistuksen rakentaminen Piennartielle ja Pihlajatien loppuosalle
Elinvoimalautakunta 19.06.2025 § 33
133/02.08.00.00/2025
Piennartiellä ei tällä hetkellä ole katuvalaistusta kuin Paksuniementien risteysalueen kohdalla vajaan 100 metrin matkalla. Uutta katuvalaistusta olisi tarkoitus rakentaa olemassa olevan valaistuksen jatkeeksi Piennartien varrelle n. 300 metrin matkalle. Uusia katuvaloja tulisi 5 kpl. Myöskään Pihlajatien loppuosalla ei ole tällä hetkellä katuvalaistusta. Uusia valaisimia tulisi n. 100 metrin matkalle 2 kpl. Katuvalaistuksen rakentaminen lisäisi molempien teiden liikenneturvallisuutta etenkin pimeään vuodenaikaan, koska teiden varsilla on vakituista asutusta ja niillä liikkuu myös jalankulkijoita ja pyöräilijöitä.
Vuoden 2025 talousarviossa katuvalojen rakentamiseen / uusimiseen on varattu rahaa 20 000 euroa. Enerke Oy on tehnyt ns. avaimet käteen tarjouksen katuvalojen rakentamisesta puupylväillä ja ilmajohdolla. Tarjous sisältää kaiken aina suunnittelusta rakentamiseen. Tarjouksen arvonlisäveroton kokonaishinta on 20 000 euroa.
Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.
Esittelijä: vs. tekninen johtaja Jorma Berg, puh. 040 105 4201.
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää, että Piennartielle ja Pihlajatien loppuosalle rakennetaan katuvalaistus ja että valaistuksen rakentaminen tilataan Enerke Oy:ltä saadun tarjouksen mukaisesti avaimet käteen periaatteella.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |