RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 19.06.2025/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Elinvoimalautakunnan kokousaikataulu syksylle 2025
Elinvoimalautakunta 19.06.2025 § 26
132/00.02.03/2025
Rääkkylän kunnan hallintosäännön 94 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen".
Elinvoimalautakunnan aiemmat kokoukset on pyritty pitämään pääsääntöisesti torstaisin. Kokouspaikkana on ollut kunnanhallituksen kokoushuone.
Viranomaistoiminnan ennakoinnin ja suunnittelun kannalta on perusteltua, että toimielimen kokousaikataulu on tiedossa hyvissä ajoin ja riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
Elinvoimalautakunnan syksyn 2025 kokousaikataulua on suunniteltu seuraavasti:
- to 4.9.2025 klo. 11:00
- to 2.10.2025 klo. 11:00
- to 27.11.2025 klo. 11:00
Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.
Esittelijä: vs. tekninen johtaja Jorma Berg puh. 040 105 4201.
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta hyväksyy edellä esitetyn kokousaikataulun syksylle 2025. Kokousaikataulu on ohjeellinen ja siihen voi tulla tilanteen niin vaatiessa muutoksia.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |