RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.08.2025/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
6 | Määräys aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden muuttamisesta |
![]() |
7 | Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma uudet perusteet 2025 |
Rääkkylän kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Hyvinvointilautakunta 14.08.2025 § 41
163/12.01.03.00/2025
Rääkkylän kunnan hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta.
Perusopetuslaki on muuttunut oppilaille annettavan tuen osalta. Tuen muutos vaikuttaa oppilaille tarjottavan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva muutos on kirjattu perusopetuslain 8a-lukuun.
Opetushallitus on antanut aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan muutosmääräyksen ja OPH-532-2025. Muutosmääräyksen mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on muutettava uusien perusteiden mukaiseksi. Uudistettu aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on otettava käyttöön 1.8.2025 alkaen.
Rääkkylän kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on päivitetty uusien perusteiden mukaiseksi. Suurin muutos on oppilaille annetavan tuen osuudessa. Oppilaskohtaista tukea saavalla oppilaalla on oikeus osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Rääkkylän kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma sekä OPH:n määräys ovat liitteenä.
Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Rääkkylän hyvinvointilautakunta hyväksyy Rääkkylän kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman 1.8.2025 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |