Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.09.2025/Pykälä 49


1 Arviointikertomus 2024

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024

 

Hyvinvointilautakunta 18.09.2025 § 49  

76/00.03.00.01/2025  

 

Rääkkylän kunnanvaltuusto on käsitellyt 26.5.2025 § 10 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024. Arviointikertomuksessa tuli hyvinvointilautakunnan osalta esille seuraavia seikkoja:

 

Perusopetuksen osalta lautakunta pitää hyvänä asiana, että tavoitteissa nettomenot ovat alittuneet. Kansalais- ja musiikkiopiston toiminta on asukaslukuun nähden hyvä, mutta lautakunta on huolissaan opettajien saatavuudesta.

 

Varhaiskasvatuksessa lautakunta pitää hyvänä asiana, että ruokailusuosituksia on huomioitu ja liikuntaa lisätty. Hoitopaikkoja on pystytty tarjoamaan lain sallimissa puitteissa.

 

Lautakunta on hyvin tyytyväinen kirjaston erittäin monipuoliseen toimintaan. Omatoimikirjasto edelleen laajentaa palvelujen saatavuutta. Kirjaston yhteistyö koulun ja varhaiskasvatuksen kanssa on aktiivista ja monipuolista.

 

Lautakunta onnittelee vapaa-aikatoimea kunnan saamasta vuoden liikuttaja 2024-palkinnosta. Lautakunta kiittää liikuntapaikkojen monipuolisesta tarjonnasta, nuorten aloitteellisuudesta ja kehitysideoista sekä kiertävistä teatterinäytöksistä. Samalla tarkastuslautakunta onnittelee nuoria saamastaan Vuoden rääkkyläläinen-palkinnosta. Lautakunta on huomioinut, että nuorisotalon toiminta ja käyttäjämäärät ovat vakiintuneet.

 

  Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024 on liitteenä.

 

  Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen 040-105 3101

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024.

 

Päätös Merkittiin yksimielisesti.