RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.09.2025/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Koulukuljetusperiaatteiden päivittäminen
Hyvinvointilautakunta 18.09.2025 § 51
19/12.01.03.01.00/2022
Rääkkylän kunnan hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta päättää koulukuljetuksista ja koulukuljetussäänöstä.
Koulukuljetusperiaatteissa linjataan yleiset periaatteet, koulukuljetusten palvelutaso, liikenneturvallisuuteen liittyvät asiat sekä koulukuljetusten pelisäännöt.
Hyvinvointilautakunta on päivittänyt ja vahvistanut Rääkkylän koulukuljetusperiaatteet viimeksi 3.2.2022.
Koulukuljetusperiaatteita on päivitetty seuraavilta osin:
- Laki alkolukon käytöstä koulu- ja päivähoitokuljetuksissa 730/2016
Teksti on päivitetty tällä hetkellä voimassa olevan lain mukaiseksi.
- Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista varten myönnettävä riittävä avustus. Avustus on Kansaneläkelaitoksen kulloinkin voimassa olevan kilometrikorvauksen suuruinen.
Avustuksen suuruus on määritelty.
Lisäksi yhteystietoja on päivitetty.
Koulukuljetusperiaatteet ovat liitteenä.
Valmistelija: hallintosihteeri Ann-Marie Sandström, 040 105 3102
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta vahvistaa Rääkkylän kunnan koulukuljetusperiaatteet liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |