RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2025/Pykälä 65
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Esiopetuksen opetussuunnitelman muutos
Hyvinvointilautakunta 27.11.2025 § 65
222/12.00.01.00/2025
Rääkkylän hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmat.
Opetushallitus on antanut 29.10.2025 määräyksen OPH-5166-2025 esiopetuksen opetussuunnitelman muuttamisesta. Muutokset koskevat lukua 5, oppimisen ja esiopetuksen osallistumisen tuki. Opetussuunnitelman perusteita on muutettu luvun 5.5.1. osalta siten, että pidennetyn oppivelvollisuuden saaneelle lapselle tulee tehdä POL 17 §:n mukainen erityisen tuen päätös 31.7.2026 saakka ja, että 1.8.2026 alkaen varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneelle lapselle tulee tehdä tukea koskeva päätös. Lisäksi esiopetuksen suunnitelman perusteiden lukuihin 5.3. ja 5.5.2 tehdään teknisiä muutoksia.
Muutosmääräyksen mukaan tarkistetut paikalliset opetussuunnitelmat on tullut ottaa käyttöön viimeistään 1.8.2025. Muutokset koskien varhennettua oppivelvollisuutta tulee tehdä paikallisiin opetussuunnitelmiin 1.8.2026 mennessä.
Rääkkylän esiopetussuunnitelmaan on tehty Opetushallituksen määräyksen mukaiset muutokset lukuun 5. Opetussuunnitelmassa paikallisesti päätettävät asiat on kirjoitettu sinisellä tekstillä.
Opetushallituksen määräys OPH-5166-2025, liitteet 1-2 sekä Rääkkylän esiopetuksen opetussuunnitelman luku 5 ovat liitteenä.
Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy Rääkkylän esiopetuksen opetussuunnitelman muutoksen pidennetyn oppivelvollisuuden osalta 31.7.2026 saakka ja varhennetun oppivelvollisuuden osalta 1.8.2026 alkaen. Lisäksi hyvinvointilautakunta hyväksyy Opetushallituksen määräämät tekniset muutokset 28.11.2025 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |