RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 15.06.2021/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tietäväisen koulukeskus, korttelin 65 asemakaavamuutoksen käynnistäminen
Ympäristölautakunta 15.06.2021 § 72
275/10.02.03/2021 [Tietäväisen koulukeskuksen korttelin 65 asemakaavamuutos]
Tietäväisen koulukeskuksen toimintojen siirryttyä uuteen sivistyskeskukseen, on ilmennyt tarve muuttaa Kemien asemakaava-alueen korttelin 65 käyttötarkoitusta. Korttelin 65 asemakaavamerkintä on YO, joka tarkoittaa opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta. Uuden 9-tien tielinjauksen päätösprosessissa vuoden 2018 osayleiskaavaan, alueen käyttötarkoitus on arvioitu palvelutoimintojen alueena merkinnällä P.
Entisen koulukeskuksen kiinteistön markkinoinnin yhteydessä on tullut tarve päivittää asemakaavaa teollisuus- ja liiketoimintamahdollisuutta tukevaksi. Samalla todetaan osayleiskaavan näiltä osin vanhentuneeksi. Aikanaan toteutuvan 9-tien uuden tielinjauksen jälkeen kyseinen alue on liiketoiminnallisesti paremmalla ja näkyvämmällä paikalla. Tulevaisuuden kannalta on syytä huomioida myös kauppaa palveleva rakentamisen mahdollisuus.
Asian valmistelija
tekninen johtaja Berg Jorma
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus käynnistää Kemien asemakaavan kortteli 65 (Tietäväisen koulukeskuksen kortteli) asemakaavamuutoksen. Muutoksen tarkoitus on sallia alueella teollisuustoimintaa, joka ei merkittävästi häiritse ympäristöä. Lopullinen kaavamerkintä tarkentuu kaavoituksen edetessä. Kaavamuutoksessa huomioidaan myös Aarontien alueen rooli liikenteellisesti.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |