RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Vesimaksun kohtuullistamishakemus
Ympäristölautakunta 12.10.2021 § 110
368/02.05.00.00/2021 [Vesi- ja jätevesimaksujen kohtuullistamishakemukset 2021]
Kiinteistön omistaja -------------- on lähettänyt ympäristölautakunnalle kirjeen 4.10.2021, jossa esitetään perusteita omistamassaan kiinteistössä tapahtuneesta vesivahingosta. Selvityksen mukaan kiinteistöllä on ollut kolme kertaa mittava vesivahinko kellarikerroksessa: Vesihanan rikkoutuminen, vesivaraajan rikkoutuminen sekä vesiputken rikkoutuminen ovat aiheuttaneet veden vuotamisen kellarikerrokseen.
Näiden vesivahinkojen takia hakija anoo vesimaksun kohtuullistamista.
Kiinteistö on jatkuvassa asuinkäytössä, jossa vettä kulutetaan normaalisti. Keskimääräinen kulutus vuodessa on ollut noin 34 m³.
Vesimittari on luettu 6.7.2021. Syyskuun tasauslaskussa kulutus on ollut ajalla 9.7.2020 - 6.7.2021 yhteensä 112 m³.
Hakemus esitellään tarkemmin kokouksessa.
Asian valmistelija
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää kohtuullistaa vahingoista aiheutunutta vesilaskua. Keskimääräisen vedenkulutuksen ylittävästä summasta hyvitetään puolet (39 m³).
Päätös
________