RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Ympäristölautakunnan viranhaltijapäätökset ajalta 1.9. - 7.10.2021
Ympäristölautakunta 12.10.2021 § 100
Kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.
(Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)
Hallintosäännön 31 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei käytä otto-oikeuttaan.
(Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.):
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tekninen johtaja, rakennustarkastaja ja kuntatekniikan päällikkö ovat tehneet viranhaltijapäätöksiä ajalla 1.9. - 7.10.2021.
Luettelot em. viranhaltijapäätöksistä on jaettu lautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Saatetaan ko. viranhaltijapäätökset ympäristölautakunnalle tiedoksi ja todetaan, että ympäristölautakunta ei käytä otto-oikeutta em. päätöksiin.
Päätös
Hyväksyttiin.
________