RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 16.11.2021/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Teknisen toimialan talousarvioehdotus vuodelle 2022
Ympäristölautakunta 12.10.2021 § 116
Kunnanhallitus on 20.9.2021 pitänyt budjettiriihen, jossa on valmisteltu kunnan talousarviota vuodelle 2022. Kunnanhallitus päättää talousarvioraameista kokouksessaan 11.10.2021. Talousarvio hyväksytään lopullisesti 13.12.2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Talousarvioehdotuksessa esitetään veden- ja jäteveden kulutusmaksujen korotus 5 % vuodelle 2022. Jätemaksujen korotusta ei esitetä.
Ympäristölautakunnan jäsenille lähetetään esityslistan mukana talousarvioehdotus, talousarvion sanallinen osuus, jossa on toiminnan sisältöä ja tavoitteita sekä investointiohjelma vuosille 2022-2024.
Asian valmistelija
tekninen johtaja, kuntatekniikan päällikkö, ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö, kiinteistöpäällikkö, rakennustarkastaja, osastosihteeri
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Päätösehdotus teknisen toimen talousarvioehdotuksesta tehdään kokouksessa keskustelujen jälkeen.
Talousarviosta käytiin vilkas keskustelu. Keskustelun aikana tuli esille, että investointiohjelmaan on tullut esityslistan lähettämisen jälkeen tarkennuksia.
Esittelijä kävi kokouksessa läpi investointiohjelmaan tulevat muutokset seuraavasti:
- Terveyskeskuksen katon aurinkopaneelijärjestelmä, saadun alustavan kustannusarvion perusteella menot ovat 160 000 euroa. Avustusta haetaan 20 % kustannuksista eli 32 000 euroa.
- Teiden rakentaminen uusille kaavatonteille sekä yritystonttien kunnostus rahavaraus siirretään kokonaan kohtaan kaavateiden kunnostus, johon varataan 120 000 euroa.
Ympäristölautakunta päivittää tarvittaessa talousarviota marraskuun kokouksessa.
Esittelijä teki keskustelujen jälkeen kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen: Ympäristölautakunta hyväksyy laaditun talousarvioehdotuksen ja edellä esitetyillä muutoksilla investointiohjelman vuosille 2022-2024 ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 16.11.2021 § 122
370/02.02.00/2021 [Talousarvio vuodelle 2022]
Ympäristölautakunnan budjetin käsittelyn yhteydessä on tullut esille tarkennuksia tavoiteasetteluun ja niiden mittaamiselle.
Taksojen korottamisen perusteita on tarkennettu.
Nordea-talon purkukustannuksia on lisätty talousarvioon 100 000 € käyttötalouspuolelle tila- ja vuokrauspalveluihin. Päivitykset on tehty talousarviokirjaan.
Investointiosan muutoksia ovat traktorihankinnan toteutuminen vuoden 2021 aikana. Kustannusvaraus poistuu vuoden 2022 budjetista yht. 120 000 €.
Varausten poistaminen vesihuoltolaitoksen runkojohtojen jatkamisen ja kunnallistekniikan rakentamiseen uusille kaavatonteille (yht 40 000 €).
Lisäyksenä investointibudjettiin tulee Asuin- ja muiden rakennusten investointiin 70 000 € päiväkoti Käenpesän piha-alueen kunnostamiseen ja varustamiseen.
Ympäristölautakunnan jäsenille lähetetään esityslistan mukana korjattuna talousarvioehdotus, talousarvion sanallinen osuus, jossa on toiminnan sisältöä ja tavoitteita sekä investointiohjelma vuosille 2022-2024.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Hakkarainen on kutsuttu kokoukseen tämän asian osalta.
Asian valmistelija
tekninen johtaja
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy yllä mainituilla korjauksilla laaditun talousarvioehdotuksen ja investointiohjelman vuosille 2022-2024 ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Hakkarainen oli kutsuttu kokoukseen. Hän toi terveiset tarkastuslautakunnan puolesta ja kertoi tarkastuslautakunnan näkökulmasta talousarvioon asetettavista tavoitteista ja mittareista, joita hallintokunta voi arvioida tilinpäätöstä varten.
Talousarviosta käytiin vilkas keskustelu.
Ympäristölautakunnan toimintakate talousarvioehdotuksessa on 1 660 000 euroa.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
- merkittiin, että Pauli Hakkarainen oli kokouksessa läsnä tämän pykälän keskustelun ajan klo 17.23 - 17.45.