RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 01.02.2022/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten koulukyyti olosuhteiden ja turvallisuuden parantamista
Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 147
Valtuutettu Tommi Pesonen luki ja jätti seuraavan valtuustoaloitteen:
"Tohmajärven kouluverkkoa on tiivistetty viimeisimmän reilun vuosikymmenen aikana voimakkaasti. Tiivistämisestä johtuen kuljetusoppilaiden määrä on kasvanut paljon. Tällä aloitteella toivomme koko kunnan aluetta koskevaa selvitystä ja selvityksen mukaista parannusta koulukyytien odotusolosuhteisiin. Tavoitteena on olosuhteiden ohella liikenneturvallisuuden parantaminen.
Selvityksen vastuutahoina ovat Tohmajärven kunta ja ELY-keskus kuntalaisten toiveita ja näkemyksdiä yhteistyössä kuunnellen."
Aloitteen on allekirjoittanut 24 valtuutettua ja se on kokonaisuudessaan pöytäkirjan oheismateriaalina.
Päätös
Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 16
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa asian ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 01.02.2022 § 12
446/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten koulukyyti olosuhteiden ja turvallisuuden parantamista]
Tohmajärven kunta on viime vuonna toteuttanut yhteistyössä ELY-keskuksen ja Keski-Karjalan kuntien kanssa hankkeen Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelmasta. Suunnitelmassa on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet kävelyn, pyöräilyn ja liikenneturvallisuuden edistämiseen. Suunnitelma ulottuu vuoteen 2040 asti ja käsittelee mm. infrastruktuurin kehittämiseen, palveluihin, viestintään ja rahoitukseen liittyviä asioita.
Liikenneturvallisuuden kehittämiseen liittyen suunnitelmaan on nostettu monia pieniä ja nopeasti toteutettavia toimenpiteitä, joilla parannetaan turvallisuutta muun muassa koulujen lähettyvillä sekä muissa yksittäisissä ongelmalliseksi koetuissa kohteissa.
Hankkeen aikana toteutettiin kysely, jossa kartoitettiin alueen asukkaiden ja vierailijoiden liikkumistottumuksia ja näkemyksiä kävelyn, pyöräilyn ja liikenneturvallisuuden kehittämistarpeista.
Raportti hankkeesta saatetaan ympäristölautakunnan kautta kunnahallitukselle tiedoksi kevään 2022 aikana.
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelman lisäksi vuonna 2021 on toteutettu hanke koululaisten saattoliikenteen vähentämiseksi. Myös tämä hanke on toteutettu yhteistyössä ELY-keskuksen ja Keski-Karjalan kuntien kesken. Hankkeessa koulumatkaturvallisuutta on tarkasteltu saattoliikenteen olosuhteiden näkökulmasta ja kampanjoitu saattoliikenteen vähentämiseksi.
Asian valmistelija
kuntatekniikan päällikkö, tekninen johtaja
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta kiittää valtuustoaloitteesta ja toteaa, että viime vuosina toteutetuissa hankkeissa koulumatkaturvallisuuttakin on sivuttu ja kuntalaisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kehittämistarpeisiin.
Vastauksena valtuustoaloitteeseen ympäristölautakunta esittää, että sivistyslautakunta kartoittaa tarpeet koululaisten koulukyytien olosuhteiden parantamiseen. Käytännössä tulisi kartoittaa keskeiset pysäkit, joilta oppilaita koulukyytiin nousee sekä minkälaisia toimenpiteitä olosuhteiden parantamiseen tarvitaan.
Tarveselvityksen jälkeen ympäristölautakunta yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa selvittää mahdollisuuksia olosuhteiden parantamiselle esimerkiksi Tohmajärven liikenneturvallisuustyöryhmän yhteydessä.
Päätös
Hyväksyttiin.