RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Aloite Urheilutien liikenneturvallisuuden ja tien kunnon parantamiseksi
Ympäristölautakunta 26.04.2022 § 49
153/00.02.16/2022 [Aloite Urheilutien parannusehdotuksesta]
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 145 §: "Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.
Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä."
----------- on tehnyt 27.3.2022 ympäristölautakunnalle aloitteen, jossa ehdotetaan Urheilutien (Luosojoentien) liikenneturvallisuuden ja tien kunnon parantamista välillä Purtovaarantie - länteen kunnan hoitoalueen rajalle.
Aloitteessa on ehdotettu seuraavia toimenpiteitä: Tienvarsipuuston poisto molemmin puolin tietä, ojitustarve molemmin puolin ja perkaus, nykyisten vanhojen puhelinpylväiden poisto ja siirtyminen maakaapeliin, tienlinjan sivukallistusten korjaus ja päällystys, kevyen liikenteen väylä Urheilutien pohjoispuolelle jatkuen kunnan hoitoalueen rajalle sekä mahdollisten uusien tonttiliittymien tekeminen tarvittaessa.
Perustelut aloitteeseen ovat:
- Urheilutien kautta kulkee suurin osa Luosojoki-Muskon asuinkiinteistöjen asukkaista. Kokonaisvaikutus useita kymmeniä kiinteistöjä.
- Kevyen liikenteen väylä palvelisi uudistetun urheilukentän käyttäjiä ja alueen asukkaita.
- Alueelta kävelee jalankulkijoita Purtovaarantien linja-autopysäkille. Purtovaarantien yli ei ole suojatietä.
- Raskas liikenne on vähentynyt Luosojoentien soramontulta. Ei aiheuta jatkossa suurta rasitusta tielle. Tien peruskorjaus olisi pitkäaikainen sijoitus.
- Tiellä on toimiva katuvalaistus, joka palvelisi tulevan kevyen liikenteen väylän valaistuksen tarpeen täysin.
- Jos urheilukentän käyttötarkoitus muuttuu tai käyttö kasvaa, niin tieyhteyden parantaminen palvelee käyttäjiä.
Aloite on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
kuntatekniikan päällikkö
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta kiittää aloitteesta ja toteaa, että monet ehdotuksista ovat perusteltuja ja toteuttamiskelpoisia.
Kaavateitä on kunnostettu runsaasti viime vuosina ja Urheilutie on vuorossa todennäköisesti lähivuosina. Tehty aloite otetaan huomioon kun Urheilutien kunnostaminen on ajankohtainen.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
- merkittiin, että kuntatekniikan päällikkö Oskari Mähönen oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän
pykälän käsittelyn ajan.