RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Tohmajärven kunnan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma, ympäristölautakunnan lausunto
Ympäristölautakunta 26.04.2022 § 53
183/00.01.02.01/2022 [Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelma]
Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.
Terveydenhuoltolain 12 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.
Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia.
Tohmajärven kunnan toimialarajat ylittävä hyvinvointityöryhmä on valmistellut kuntastrategian hyväksymisen jälkeen laajaa hyvinvointikertomusta ja siihen kuuluvat hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2022-2025. Hyvinvointikertomuksessa käsitellään menneen valtuustokauden aikaista kunnan hyvinvointityötä ja toimenpiteiden vaikuttavuutta. Tämä tieto osaltaan toimii hyvinvointisuunnitelman perustana.
Hyvinvointisuunnitelman tässä vaiheessa toimielimillä, vaikuttajaryhmillä ja muilla yhteistyö- ja sidosryhmillä on mahdollisuus lausua näkemyksensä valmistelussa olevasta suunnitelmasta.
Luonnokset hyvinvointikertomuksesta ja -suunnitelmasta on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
tekninen johtaja
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää antaa lausunnon laajasta hyvinvointikertomuksesta ja -suunnitelmasta keskustelun jälkeen kokouksessa.
Kokouksessa käytiin asiasta vilkas keskustelu. Keskustelun jälkeen esittelijä teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen:
Ympäristölautakunnan lausunnossa painotetaan sekä kiinnitetään erityisesti huomiota seuraaviin hyvinvointisuunnitelman tavoitteisiin:
- Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen vaikuttavat tavoitteet; Tohmajärven kunnan alueen luonto, luontoarvot sekä luontopolut.
- Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä tukevat tavoitteet; Tohmajärven kunnan alueella toteutettu infra, kunnan kunnossapitämät tiet sekä toimiva vesihuoltolaitoksen toiminta.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen mukaisesti.
________