RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 127
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Teknisen toimialan tuntihinnat 1.1.2023 alkaen
Ympäristölautakunta 11.10.2022 § 127
317/02.05.00.00/2022 [Teknisen toimialan maksut ja taksat 2023]
Hallintosäännön 25 b §:n mukaan ympäristölautakunta päättää toimialueeseensa kuuluvat maksut ja taksat ja niistä vapauttamisen paitsi vesihuoltolaitoksen maksuista ja perusteista, rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteista, ympäristönsuojeluviranomaisen taksasta ja maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavista maksuista sekä jätehuoltomaksuista, jotka päättää kunnanvaltuusto.
Tuntihintojen vahvistaminen
Teknisellä toimialalla on ollut erikseen vahvistettuna tuntihinnat kiinteistönhoidolle ja korjaustoiminnalle. Tuntihintoja on käytetty kaikissa ulkopuolisilta asiakkailta perittävissä laskutuksissa sekä kunnan eri työmääräyksillä investointeina kirjattavilla kohteilla. Ulkopuolisilta laskutettavilta hintaan lisätään alv. 24 % ja mahdollinen matkakorvaus.
Nyt on tullut tarvetta vahvistaa tuntihinnat myös vesihuoltolaitokselle.
Tuntihintoja käytetään myös kaikissa kunnan sisäisissä laskutuksissa silloin, kun kyse on kunnan eri toimialojen käyttötalouskohteista. Sisäisiin laskutuksiin ei lisätä arvonlisäveroa.
Asian valmistelija
osastosihteeri
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta vahvistaa tekniselle toimialalle seuraavat tuntihinnat 1.1.2023 alkaen:
- Korjaustoiminta 39,00 €/h (alv. 0 %)
- Kiinteistönhoito 36,00 €/h (alv. 0 %)
- Vesihuoltolaitos 36,00 €/h (alv. 0 %)
- Työnjohto 54,00 €/h (alv. 0 %).
Päätös
Hyväksyttiin.
________