RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Vesi- ja jätevesimaksun kohtuullistamishakemus
Ympäristölautakunta 11.10.2022 § 131
212/02.05.00.00/2022 [Vesi- ja jätevesimaksujen kohtuullistamishakemukset 2022]
Kiinteistön omistaja ------------------------ on 16.9.2022 lähettänyt ympäristölautakunnalle hakemuksen, jossa esitetään perusteita omistamassaan kiinteistössä tapahtuneesta vesivahingosta. Selvityksen mukaan kiinteistöllä on ollut laaja vesivahinko alkuvuoden 2018 jälkeen ja se huomattiin vasta myöhemmin.
Kiinteistön omistaja hakee vesivahingon takia vesi- ja jätevesimaksun kohtuullistamista.
Kiinteistö on ollut vuoden 2017 loppuun asti jatkuvassa asuinkäytössä, jossa vettä on kulutettu normaalisti. Sen jälkeen kiinteistössä on veden käyttö vähentynyt ja tällä hetkellä kiinteistöllä ei asuta vakituisesti.
Keskimääräinen kulutus on ollut vuoteen 2017 asti arviolta noin 200 m³/vuosi.
Vesimittari on luettu 24.11.2021. Joulukuulle 2021 on tehty tasauslasku ajalta 24.11.2015 - 24.11.2021, jolloin veden ja jäteveden kulutuksesta on molemmista laskutettu yhteensä 5726 m³.
Asian valmistelija
tekninen johtaja, osastosihteeri
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää kohtuullistaa vahingosta aiheutunutta vesilaskua. Keskimääräisen veden kulutuksen ylittävästä summasta hyvitetään noin 2/3-osaa sekä keskimääräisen jäteveden kulutuksen ylittävästä summasta hyvitetään noin 2/3-osaa (3 000 m3).
Päätös
Hyväksyttiin.
________