RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Terveyskeskuksen eläinlääkäritilojen investoinnin loppuselvitys
Ympäristölautakunta 11.10.2022 § 119
17/02.02.02/2022 [. Vuoden 2022 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]
Ympäristölautakunta on kokouksessaan 1.2.2022 § 6 varannut Kiinteistöjen peruskorjaus, nimeättömät kohteet kohdasta 40 000 euron määrärahan terveyskeskuksen tilan muuttamiseksi eläinlääkärin toimitiloiksi. Kokonaishinnaksi muodostui 41 990,76 €.
Investointi toteutettiin rakennustöiden ja työnjohdon osalta kunnan omana työnä. Työnjohdosta ja hankinnoista vastasi kiinteistöpäällikkö. Työssä käytettiin lisäksi mattotöiden ja LVIS-alan ammattilaisia, joiden palvelut hankittiin paikallisilta yrittäjiltä projektiselvityksen mukaisesti suorahankintana.
Investointikohteen loppuselvitys jaettu lautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
tekninen johtaja, kiinteistöpäällikkö
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympristölautakunta päättää merkitä tietoon saatetuksi investoinnin loppuselvitys ja kattaa investoinnin loppukustannus Kiinteistöjen peruskorjaus, nimeättömät kohteet kohdasta (1990,76 €).
Päätös
Hyväksyttiin.
________
- merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn
ajan.