RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Värtsilän myllymuseon investointikorjaus - hankinta
Ympäristölautakunta 11.10.2022 § 122
17/02.02.02/2022 [. Vuoden 2022 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]
Ympäristölautakunta on kokouksessaan 11.10.2022 § 121 varannut Kiinteistöjen peruskorjaus, nimeämättömät kohteet kohdasta 40 000 euron määrärahan Värtsilän myllymuseon kattoremonttia varten.
Investointi on aloitettu alun alkaen ajatuksella, että kattopeltien vaihtaminen on alle 5 000 € hankinta ja
toteutetaan ns. omajohtoisena urakkana. Omajohtoisessa urakassa kunta toteuttaa hankkeen omajohtoisesti ja omalla riskillään. Hankkeen suunnittelu ja toteutus tapahtuu tilaajan (kunnan) ohjeistuksen mukaisesti projektin edetessä. Projektinjohdosta, työnjohdosta ja hankinnoista vastaa kiinteistöpäällikkö. Työssä käytetään rakennusurakoitsijaa ja tarvittavia alihankkijoita. Tarvikehankinnat suoritetaan kunnan omana hankintana.
Suorahankintaan ja urakkamuotoon on päädytty alun perin hankkeen kokoluokan takia. Hankkeen on ajateltu olevan kokoluokkansa takia pienhankinta ja kiinteistöpäällikön hankintavaltuuksien rajoissa (10 000 €). Töiden edetessä on ilmennyt vaurioiden olevan huomattavasti arvioitua suurempi. Rakenteiden sortumisvaaran ja rakennuksen käyttöturvallisuuden takia korjaustyöt oli pakko toteuttaa aiottua mittavampana ja kiireellisesti. Kustannukset muodostuivat arvioitua suuremmiksi. Samalla on syytä kunnostaa myös Myllymuseon varastorakennus ympäristösyiden takia.
Rakennusurakoitsijana toimii kohteella Rakennusliike Urho Sorvi Ky. Rakennusliikkeen tuntiveloitushintatarjous on 42,00 e/h.
Asian valmistelija
tekninen johtaja, kiinteistöpäällikkö
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy Rakennusliike Urho Sorvi Ky tuntihintatarjouksen Värtsilän myllymuseon kattorakenteiden ja varastorakennusten korjauksesta.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
- merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn
ajan.