Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 6

Tohmajärven kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristönsuojelulain mukainen lupapäätös

Ympäristölautakunta 31.01.2023 § 6  

391/11.01.00.00/2021 [Aluehallintoviraston myöntämät ympäristöluvat ja ELY-keskuksen tarkastuskertomukset 2021]               

Tohmajärven kunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan olennainen muutos ja toiminnan aloittamislupa. Itä-Suomen Aluehallintoviraston ympäristönsuojelulain mukainen lupapäätös 1/2023 on saatu 4.1.2023.

Lupa koskee Tohmajärven kunnan uuden jätevedenpuhdistamon toimintaa, nykyisten jätevedenpuhdistamon ja kompostikentän toimintoja määräaikaisesti sekä hakemuksen mukaisten viemäriverkostojen yhdyskuntajätevesien ja vastaanotettavien saostussäiliö- ja umpisäiliölietteiden käsittelyä jätevedenpuhdistamolla sekä käsiteltyjen jätevesien johtamista nykyistä purkuojaa pitkin Lahdenjokeen nykyiselle purkupaikalle. Uusi jätevedenpuhdistamo sijoittuu nykyisen jätevedenpuhdistamon viereen. Nykyisen kompostikentän käyttö jatkuu vielä noin viiden vuoden ajan. Nykyisen jätevedenpuhdistamon toiminta päättyy uuden puhdistamon käyttöönoton jälkeen.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto on kuuluttanut lupapäätöksen. Kuulutus ja lupapäätös pidetään nähtävillä 4.1. - 10.2.2023 aluehallintovirastojen verkkosivuilla https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2110291.  Valitusaika päättyy 10.2.2023.

Itä-Suomen Aluehallintoviraston lupapäätös 1/2023 on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

Asian valmistelija

 tekninen johtaja Jorma Berg puh. 040 105 4201

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma puh. 040 105 4201

Päätösehdotus

 Merkitään Itä-Suomen Aluehallintoviraston lupapäätös ympäristölautakunnan tietoon saatetuksi.

Päätös

 Merkittiin tietoon saatetuksi.

 ________