RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Katselmuksen suorittaminen kiinteistöllä
Ympäristölautakunta 06.10.2020 § 99
Rakennustarkastaja on lähettänyt 1.9.2020 päivätyn kehotuksen piha-alueen siivoamisesta Immola 848-406-xx-xx kiinteistön omistajalle.
Kehotuksen mukaan Immola kiinteistön omistajan tuli viimeistään 30.9.2020 mennessä siivota piha-alue ajoneuvoista ja muista romuista toimittamalla ne asianmukaiseen kierrätykseen.
Tehdyistä toimenpiteistä tuli ilmoittaa rakennusvalvontaan ennen aikarajan päättymistä.
Immola kiinteistön omistaja on toimittanut kunnan tekniseen toimistoon vastineen 29.9.2020.
Rakennustarkastajan kehotuskirje ja Immola kiinteistön omistajan vastine ovat nähtävillä ja luettavissa kokouksessa.
Asian valmistelija Rakennustarkastaja
Esittelijä tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus Ympäristölautakunta keskustelee asiasta ja käydyn keskustelun pohjalta esittelijä tekee päätösehdotuksen jatkotoimenpiteistä.
Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen: Ympäristölautakunta suorittaa kohteella katselmuksen ja määrittelee poistettavat ajoneuvot.
Päätös Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
- merkittiin, että rakennustarkastaja Pentti Kesti oli kokouksessa läsnä tämän pykälän keskustelun ajan.
Ympäristölautakunta 21.03.2023 § 41
181/10.03.00.07/2020 [Rakennetun ympäristön hoito, kehotukset huonokuntoisten rakennusten purkamiseksi]
Kiinteistön omistaja on ollut yhteydessä rakennustarkastajaan 2.2.2023 ja pyytänyt, että ympäristölautakunta kävisi suorittamassa katselmuksen ja asia käsiteltäisiin ympäristölautakunnassa.
Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). Edelleen jätelain 73 §:n mukaan roskaajan on poistettava roskaava esine tai aine ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue. Jätelain 75 §:n mukaan kunnan ympäristösuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa.
Asian valmistelija
rakennustarkastaja Joni Rytkönen, rakennusvalvonta@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4209
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää suorittaa kiinteistöllä katselmuksen asian tiimoilta loppukeväästä 2023 lumien sulettua. Katselmuksen tarkempi ajankohta sovitaan kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin. Ympäristölautakunta suorittaa katselmuksen kiinteistöllä tiistaina 16.5.2023 klo 15.00 alkaen.
________
- merkittiin, että rakennustarkastaja Joni Rytkönen oli asiantuntijana läsnä Teams-etäyhteydessä tämän pykälän käsittelyn ajan.