RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Rakennusten purkusuunnitelman päivitys 2023 - 2033
Ympäristölautakunta 20.06.2023 § 69
363/00.01.02.00/2022 [Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategian päivittäminen]
Rakennusten purkusuunnitelma on edellisen kerran päivitetty vuonna 2019. Kunnanhallitus on käsitellyt purkusuunnitelmaa kokouksessaan 6.5.2019 § 106.
Hallintosäännön 23 §: "Kunnanhallitus päättää omistamien rakennusten myymisestä, purkamisesta tai siirtämisestä tonttijaon tai rakennuskaavan toteuttamista tahi uudisrakentamista varten, taikka milloin ne ovat käyneet kunnalle tarpeettomiksi."
Rakennusten purkusuunnitelma on päivitetty kunnanvaltuuston 24.4.2023 § 24 hyväksymän Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategian 2023-2033 mukaisesti.
Päivitetty rakennusten purkusuunnitelma vuosille 2023 - 2033 on jaettu lautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4208
tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy rakennusten purkusuunnitelman 2023-2033 ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle sekä toteutettavaksi määrärahojen puitteissa.
Päätös
Hyväksyttiin. Pöytäkirjan liite nro 7.
________