RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Hölhön teollisuusalueen tien rakentaminen vaihe 2 - kilpailutuksen tulos
Ympäristölautakunta 20.06.2023 § 71
181/02.08.00/2022 [Hölhön teollisuusalueen tien rakentaminen 2022]
Ympäristölautakunta 26.4.2022 § 45
Hölhön yritysalueen tien rakentamisen kilpailutus keskeytettiin tieliittymälupaan liittyvien ratkaisuiden selvittämisen takia. Liittymään liittyvien seikkojen selvittäminen vaatii arvioitua enemmän aikaa, jolloin rakennushankkeen etenemisen takia on järkevää jakaa urakka kahteen osaan. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan tie rakenteilla olevan teollisuushallin tontilta nykyisin käytössä olevalle yksityistielle. Toisessa vaiheessa tie jatketaan Joensuuntielle.
Kilpailutus käynnistettiin aikataulusyistä uudelleen ja toteutetaan Pohjois-Karjalan Hankintatoimen kautta.
Asian valmistelija
kuntatekniikan päällikkö, tekninen johtaja
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta valtuuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimen tekemään päätöksen tieurakasta kilpailutuksen perusteella, varattujen määrärahojen puitteessa.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Pohjois-Karjalan hankintatoimi on kilpailuttanut Hölhön teollisuusalueen tien rakennusurakan vaiheen 2 (Sukkelaraitti) hankinnan. Hankintatoimen tarjouspyynnön määräaikaan 3.5.2023 klo 10.00 mennessä saapui yhteensä 3 tarjousta.
Tekninen toimi on käynyt Kummun Maanrakennus Oy:n kanssa selontekoneuvottelun 9.5.2023.
Pohjois-Karjalan hankintatoimen päätöksellä 11.5.2023 Kummun Maanrakennus Oy on valittu Hölhön teollisuusalueen tien 2 vaiheen (Sukkelaraitin) rakennusurakoitsijaksi. Kummun Maanrakennus Oy:n tarjouksen kokonaishinta on 105 500 euroa (alv. 0 %).
Asian valmistelija
kuntatekniikan päällikkö Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Merkitään Pohjois-Karjalan hankintatoimen tekemä päätös Hölhön teollisuusalueen tien 2 vaiheen (Sukkelaraitti) rakennusurakoitsijan valinnasta ympäristölautakunnan tietoon saatetuksi.
Päätös
Merkittiin tietoon saatetuksi.