RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.08.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022
Tarkastuslautakunta 05.04.2023 § 24
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen 2022 valmistelun ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
Tämä pykälä käsiteltiin pykälän 22 jälkeen.
________
Tarkastuslautakunta 02.05.2023 § 31
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa kokouksessaan.

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2022 laadintaa ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Tarkastuslautakunta 17.05.2023 § 38

Tarkastuslautakunta 31.05.2023 § 45
Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen kokouksessa valmiiksi.

Tarkastuslautakunta allekirjoittaa vuoden 2022 arviointikertomuksen ja jättää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2023 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin.
Pauli Hakkarainen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana kello 10.42.
Tämä pykälä käsiteltiin pykälän 43 jälkeen ennen pykälää 42.
________
Kunnanvaltuusto 19.06.2023 § 45
Esityslistan asia n:o 4.
Merkitään, että tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Ritva Simonen esitteli arviointikeromuksen valtuustolle. Tarkastuslautakunta osallistuu arviointikertomuksella KPMG:n järjetämään arviontikertomuskilpailuun.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 22.08.2023 § 88
97/02.06.01.03/2023 [Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022]
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022 on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Ympäristölautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa ansiokkaasta arviointikertomuksesta. Teknisen toimen osalta lautakunta on kiinnittänyt huomiota mitattavuuden paranemiseen edelliseen vuoteen verrattuna. Mitattavuudessa oli kuitenkin parannettavaa asuntojen käyttöasteen vertaamisessa tavoitetasoon. Teknisen toimen laatimassa tekstiosiossa kerrottiin täyttyykö tavoitetaso, ilmoittamatta oli jäänyt kunnanvaltuuston hyväksymä tavoitetasoprosentti.
Investointien toteumaa arvioitaessa, tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota kunnanhallituksen toteuttamaan määrärahamuutokseen keskeneräisen urakan osalta. Määrärahamuutoksesta johtuen, valtuuston päätöksellä urakalle varattu määräraha ylittyi ja tästä johtuen jouduttiin hakemaan lisärahoitusta valtuustolta kulujen kattamiseksi. Toimintatapa on koettu toimialalla epäjohdonmukaiseksi.
Asian valmistelija
tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa onnistuneesta arviointikertomuksesta. Määrärahojen seurantaan kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota käyttötalouden ja etenkin investointien osalta. Huomioidaan, että tavoitteita voidaan päivittää tarvittaessa kesken budjettikauden.