Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.08.2023/Pykälä 89

Puitesopimuskilpailutus, konetyöt - kilpailutuksen tulos

Ympäristölautakunta 28.02.2023 § 29 

Teknisen toimialan toiminnassa tarvitaan erilaisia työkone- ja kuljetuspalveluja oman kaluston lisäksi. Pienimuotoisia kaivinkone- ja maanrakennustöitä tai maa-ainesten kuljetusta ei ole perusteltua kilpailuttaa työkohteittain erikseen, jolloin puitesopimuksen kilpailuttaminen on tarpeen.  

Puitejärjestelyyn on tarkoitus sisällyttää mm. maanrakennuskoneet, kiviainekset, kuorma-autotyöt, henkilötyöt sekä imupaineautotyöt. Puitejärjestely ei sisällä jätteenkuljetusta tai kaavateiden talvikunnossapitoa.

Hankintamalli on useamman toimittajan puitejärjestely, jossa työtilaukset tehdään suoraan puitejärjestelyyn valituilta sopimustoimittajilta. Puitejärjestelyn perusteella voidaan toteuttaa työkohteet, joiden ennakoitu arvo on alle 60 000 €. Tilaaja pidättää oikeuden kilpailuttaa erikseen myös tätä pienemmät työkohteet. Puitesopimuksen kesto on maksimissaan neljä vuotta.

Asian valmistelija

 tekninen johtaja Jorma Berg jorma.berg@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4201

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma jorma.berg@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4201

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta päättää aloittaa kone- ja kuljetuspalvelujen kilpailuttamisen Pohjois-Karjalan Hankintatoimen kautta. Ympäristölautakunta antaa valtuudet Pohjois-Karjalan Hankintatoimelle tehdä hankintapäätöksen kilpailutuksen perusteella. 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 ________

Ympäristölautakunta 22.08.2023 § 89  

22/02.08.00/2023 [Teknisen toimialan hankinnat 2023]  

Pohjois-Karjalan hankintatoimi on kilpailuttanut työkone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan ajalle 1.7.2023 - 31.5.2025 + yhden (1) vuoden ja + yhden (1) vuoden optiomahdollisuudet. Sopimus jatkuu yhdellä (1) vuodella ajalle 1.6.2025 - 31.5.2026 sekä yhdellä (1) vuodella ajalle 1.6.2026 - 31.5.2027 ellei Pohjois-Karjalan hankintatoimi irtisano sopimusta päättymään sopimuskauden loppuun. Mikäli sopimus irtisanotaan, se tehdään viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen sopimus-/optiokauden päättymistä kirjallisesti.

Hankintatoimen tarjouspyynnön määräaikaan 13.6.2023 klo 12.00 mennessä saapui yhteensä 5 tarjousta.

Pohjois-Karjalan hankintatoimen päätöksellä 19.6.2023 on päätetty tehdä puitesopimus työkone- ja kuljetuspalvelujen hankinnasta osa-alueittain kokonaistaloudellisesti edullisimpien tarjouksen tehneiden toimijoiden kanssa. Valitut toimijat ovat: Konepalvelu J. Nenonen Oy, Kummun Maanrakennus Oy, Puhtaanapito Pesonen Oy, Seppo Eskelinen Oy ja Urakointi K. Koljonen.

Asian valmistelija

 kuntatekniikan päällikkö Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi,  puh. 040 105 4239

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

Päätösehdotus

 Merkitään Pohjois-Karjalan hankintatoimen tekemä päätös työkone- ja kuljetuspalveluiden urakoitsijoista ympäristölautakunnan tietoon saatetuksi.

Päätös

 Merkittiin tietoon saatetuksi.