RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.10.2023/Pykälä 121
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite metsätilojen ostosta vuosittain
Kunnanvaltuusto 14.12.2020 § 93
Matti Kuittinen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa hän esittää, että Tohmajärven talousarvioon varataan vuosittain 200.000 euron investointimääräraha metsätilojen ostoa varten Tohmajärven kunnan alueelta.
Valtuustoaloitteen on Matti Kuittisen lisäksi allekirjoittanut 5 muuta valtuutettua.
Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan tiedostoliitteenä.
Päätös Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
Kunnanhallitus 18.01.2021 § 20
Asian valmistelija kunnanjohtaja
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa aloitteen talouspäällikön valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 25.09.2023 § 251
Hallintosäännön päivittämisen yhteydessä on valtuusto ilmaissut tahtotilanaan, että ympäristölautakunta vastaa jatkossa metsäasioiden hoitamisesta KV 19.06.2023 § 50. Näin onkin ollut jo 1.8.2023 alkaen (ks. esim. ymp.ltk 22.08.2023 § 91). Myös kunnanhallituksen alaisen metsätyöryhmän toimikausi on päättynyt (KH 28.08.2023 § 226).
Talouspäällikkö on konsultoinut Mikko Erosta (metsähoitoyhdistys) aloitteen valmistelusta mutta vastausta ei ole saatu esityslistan lähettämiseen mennessä.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 17.10.2023 § 121
473/00.02.15/2020 [Valtuustoaloite metsätilojen ostosta vuosittainen]
Ympäristölautakunta kiittää saamastaan aloitteesta. Valtuustoaloite on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Aloitteen laatimisajankohdan jälkeen 14.12.2020 yleinen maailmantilanne on muttunut huomattavasti. Inflaation kohoaminen luo tilanteen, jossa yleisesti koetaan kiinteään omaisuuteen sijoittaminen turvallisena tuottokohteena. Markkinahintaisten metsätilojen hintataso on vastaavasti kohonnut huomattavasti vuosituhannen vaihteen hintatasoon verrattuna. Viimeaikoina on ollut havaittavissa muutoksia yleisessä korkotasossa. Mikäli kunta päätyy hankkimaan myyntiin tulevia metsätiloja markkinoilta, on hankintahinta perustuttava metsän arvioituun tuottoarvoon. Tuottoarvoa on verrattava yleiseen korkotasoon ennen sitovan ostotarjouksen tekemistä. Tarjottava hintataso on määritettävä ulkopuolisen toimijan hinta/tuottoarvion perusteella.
Hankittavien kohteiden kartoittaminen on järkevintä toteuttaa hyvän paikallistuntemuksen omaavien ympäristölautakunnan alaisen metsätyöryhmän jäsenten toimesta. Yksittäisille valtuutetuille on myös mahdollistettava osallistuminen taloudelliset realiteetit täyttävien metsäkiinteistöjen hankintaan investointiluonteisesti.
Asian valmistelija
tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta kannattaa ajatusta metsätilojen hankinnasta kunnalle Tohmajärven kunnan alueelta. Ympäristölautakunta esittää vastauksena valtuustoaloitteeseen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että vuoden 2025 talousarvioon ja vuoden 2026 investointiohjelmaan varataan valtuutetuille mahdollisuus osoittaa valtuutettujen kehittämisraha (10 000 €/valtuutettu) metsätilojen hankintaan.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |